Projekti: Hyvät pyörätelineet taloyhtiölle

Teksti: | Julkaistu 24.4.2014

Olen sattumoisin joutunut / päässyt muiden pyörähörhöilyjeni lisäksi vastuuseen taloyhtiömme pyöräparkista. Nyt etsiskelen hyviä pyörätelineitä.

Nyt ensimmäisessä vaiheessa haetaan yhtä telinettä pyörien kesäparkkiin, jonka olemme perustamassa taloyhtiön pihaan. Huomasimme, että tontin kulmassa on tilaa, joten tasoitamme sinne 6-10 pyörän pysäköintiin sopivan tasanteen ja panemme sinne seisontatelineen.

Ei perinteiselle kampatelineelle!

kampateline

Perinteisesti pyörien pihapysäköinnissä käytetään ns. kampatelineitä, joihin fillari pannaan seisomaan eturenkaastaan metalliputkesta taivuteltuun ”kampaan”.

Jos se minusta on kiinni, meille ei taloon enää näitä hankita. Kampatelineen hyvät puolet kun liittyvät muihin asioihin kuin pyörän säilytykseen.

Kampatelineen hyvät puolet

  • Hinta. Viiden pyörän kampateline maksaa alle satasen eli 20€/pyöräpaikka.
  • Säilytys. Kun teline ei ole pyöräpysäköinninkäytössä, se on suht kevyt siirtää ja se mahtuu pieneen tilaan.

Kampatelineen huonot puolet

  • Kampateline on surkea käyttää. Naapuripyörän ohjaustanko on yleensä tiellä. Käytännössä moni ratkaisee ongelman panemalla pyöränsä näennäisesti telineeseen, mutta oikeasti pyörä on kahden pyöräpaikan välissä, ikään kuin auto parkkiruutujen viivojen keskellä. Mitä pointtia on telineessä, jota ei edes käytetä telineenä?
  • Pyörä on erittäin hankala lukita kiinni telineeseen. Runko on kaukana telineestä ja muut pyörät lukitsemisen tiellä. Varkaan on helppo nostaa lukittukin pyörä telineestä pakettiautoon – vaikka sitten ilman eturengasta, jos se on sentään jaksettu ähertää vaijerilukolla kiinni telineeseen.
  • Telineeseen sujautettu eturengas on vaarassa vääntyä pilalle, kun naapuripyörää yritetään keplotella irti telineestä.
  • Sivusta katsoen näyttää siltä, että kampatelineet eivät itsekään kestä kovin hyvin. Lumenpoistokoneet ruhjovat ne säännönmukaisesti piloille.
  • Kampateline ei edes säästä tilaa. Kuuden pyörän teline on leveydeltään 210cm, kun modernimpi Valpastin Sixpack kuudelle pyörälle on vain 160 senttiä leveä.

Haussa runkolukituksen mahdollistava putkiteline

Ainakin Helsingissä kampatelineitä on vaihdettu kiitettävästi ns. runkolukituksen mahdollistaviin putkitelineisiin. Simppeleimmillään kyse on oikeastaan vain metallikaiteesta, jota vastaan pyörä asetetaan nojaamaan. Kaiteeseen pyörä on helppo lukita U-lukolla, vaijerilla tai ketjulla.

Yhteen kaiteeseen voi lukita kaksi pyörää, yhden kummallekin puolelle.

Muutaman nettihaun ja Helsingin Polkupyöräilijöiden FB-ryhmässä kyselyn jälkeen kasassa on kolme ehdokasta.

Pyöräteline Ilmarinen

Ilmarinen pyöräteline

Tätä telinettä kaupataan parissakin eri verkkokaupassa. Hinta on 316 euroa (sis ALV) ja telineeseen menee kahdeksan pyörää. Päälle tulisi vielä rahti, joka olisi minimissään 50€.

Hinta veroineen siis 366 euroa eli 46 euroa / pyöräpaikka.

Telineen leveys on 200cm, syvyys 106cm ja korkeus 80cm.

Valpastin Sixpack

Valpastin Sixpack Tikkurila

Valpastimen Sixpack on kuuden pyörän teline. Näitä on näkynyt Helsingissä myös julkisessa käytössä, firman malliksi lähettämä kuva tosin taitaa olla Vantaan Tikkurilasta.

valpastin_sixpackKyselin hintaa, joka olisi perustelineelle 325 euroa + ALV eli 403 euroa ja rahti, jonka hinnaksi arvioitiin 35 euroa. Yhteensä siis 438 euroa eli 73 euroa / pyöräpaikka.

Telineen leveys on 160cm, syvyys 50cm ja korkeus 90cm. Sitä voi myös tilata erikoismittoihin, lähinnä kaiketi usemmalle pyörälle.

Bikekeeper One side 8

bikekeeper-oneside8-classicBikekeeper on nimestään huolimatta suomalainen firma, jonka pakun olen nähnyt silloin tällöin kotinurkilla Herttoniemessä. Nettisivujen yhteystietojen mukaan kotiosoite firmalla on Vuosaaressa.

Näitä telineitä on ainakin Suvilahden pihassa erinäisissä paikoissa. Siis kuvasta poiketen kaksipuolisena.

Pihalle saattaisi mennä kaksipuoleinenkin teline, mutta kyselin hintaa yksipuolisesta kahdeksan paikan telineestä. Se elisi 890 euroa + alv eli 1104 euroa, joskin hinta sisältäisi kuljetuksen Helsingissä ja vähän halvennustakin lupailtiin taloyhtiöasiakkaalle. Tuolla hinnalla kuitenkin 138 euroa pyöräpaikkaa kohden.

Tämän telineen leveys on 200cm, syvyys 106cm ja korkeus 80cm.

No mikä se vois olla?

Uudelleen sanon, että jos on minusta kiinni, niin ei ainakaan perinteinen kampateline.

Muista löytämistäni vaihtoehdoista BikeKeeper vaikuttaa ylihinnoitellulta. Olisi aika hankala ylipuhua taloyhtiön hallitusta maksamaan yli tuhatta euroa yhdestä telineestä – saati sitten montaa tuhatta euroa monesta.

Halvin olisi Ilmarinen, mutta omassa pihassa katselisin kyllä mieluiten Valpastimen Sixpackia.

Sixpack on selvästi muita sirompi ja simppelimpi eli näyttää paremmalta.

Lisäksi veikkaisin, että pystyputket ovat vinoihin tai vaakatasossa kulkeviin putkiin verrattuna hyvä veto lukitsemisen kannalta, koska jostain kohdasta sitä tolppaa löytyy varmasti paikka eri kokoisten pyörien lukitsemiseen. Korjatkaa jos olen väärässä, mutta saadakseen pienen lastenpyörän rungosta kiinni esimerkiksi Ilmariseen täytyy pyörä kirjaimellisesti ripustaa telineeseen roikkumaan.

Meidän käytössämme sen plussapuoli olisi myös, että ainakin kuvan perusteella se näyttäisi myös mahdolliselta siirtää talveksi syrjään. Tämä voi olla tarpeen, sillä pieni pyöräsesonkiparkkimme muuttuu lumitalvina lumenläjitysalueeksi.

Päätöksiä ei ole vielä tehty, joten olisi kiva saada lisää vinkkejä telineistä ja ajatuksia siitä, mitä kannattaisi hankintaa tehdessä ottaa huomioon.

BTW, seuraavassa fillaritelinemetsätyksen osassa mittaillaan vähän pyöräkellaria ja tehdään sama pohdinta sisätilojen osalta.  Stay tuned. (No henkeä ei kannata pidätellä, voi mennä tovi ennen kuin sinne asti päästään)


Kommentoi (4)


Taluta suojatiellä -sääntö on lapsia varten

Teksti: | Julkaistu 20.3.2014

Alle 12-vuotias saa pyöräillä jalkakäytävällä, mutta suojatien yli pyörä on talutettava. Noudattaako tätä kukaan?

Alle 12-vuotias saa pyöräillä jalkakäytävällä, mutta suojatien yli pyörä on talutettava. Noudattaako tätä kukaan?

En tiedä, kuinka monta kertaa olen lukenut eri yhteyksissä sen väärän käsityksen, että polkupyörä olisi talutettava suojatien yli. Ei ole. Tai periaatteessa on, mutta aikuisen vinkkelistä säännön hokemisessa ei ole mitään tolkkua.

Sääntöjen vastaisesti suojatiellä voi nimittäin pyöräillä vain, jos sitä ennen JA sen jälkeen pyöräilee sääntöjen vastaisesti jalkakäytävällä. Jalkakäytävällä ei saa pyöräillä, joten poliisin ja huolestuneiden kansalaisten jatkuva toistelu pyörän suojatiellä taluttamisesta on absurdi.

Siitä tietenkin sopisi sanoa tiukemmin, että jalkakäytävällä ei saa pyöräillä, koska siitä seuraa kaikenlaista ikävää. Kapeilla jalkakäytävillä pyöräilijä aiheuttaa vaaraa jalankulkijoille, ja tullessaan risteykseen hän on itselleen vaaraksi.

Jalkakäytävällä pyöräily on vaarallista, koska sieltä autotielle pärähtävä pyöräilijä tulee autoilijalle yllätyksenä. Millään kohtuudella ei voi olettaa, että autoilijan pitäisi varautua jalkakäytävältä suojatielle laittomasti kiitävään pyöräilijään.

Pyörätiellä ja yhdistetyllä pyörätie-jalkakäytävällä (ns. kevyen liikenteen väylä) saa pyöräillä, ja sen päätteeksi autotien ylittävä suojatie on ns. pyörätien jatke. Sitäkin saa pyöräillä, vaikka se näyttisi ihan suojatieltä.

Ja autoilijan pitäisi olla varautunut pyörätieltä tulevaan pyöräilijään, koska, no, pyörätietä kuljetaan pyörällä ja pyöräilynopeutta. Toki väistämissäännöt jne.

Mutta muistakaa lapset!

Paitsi että. 12-vuotiaaksi asti lapset saavat ajaa jalkakäytävällä pyörällä. Olen nyt syvällisemmin tajunnut tämän viimeeksi kuluneen viikon aikana, kun olen seurannut 3,5-vuotiaan esikoiseni pyöräilyharjoituksia. Hänellä on edessä jalkakäytäväpyöräilijän uraa jopa 8,5 vuotta.

10-vuotias voi ajaa fillarilla jalkakäytävää jo melkoista vauhtia – ja yllättää risteyksessä autoilijan.

Mikä järkevä laki! Lapset pitää opettaa taluttamaan suojatien yli, koska he ovat jalkakäytävällä pyöräilevä poikkeus, johon autoilijan ei voi olettaa varautuvan.

Käytännössä tämä on kuitenkin hirveä riesa, joka meidänkin perheessämme aiheuttaa vähän jännitteitä. Onko tätä sääntöä nyt sitten pakko noudattaa lapsen kanssa liikkuessa? Aika moni jättää noudattamatta.

Jos pikkulapsen kanssa on liikkeellä itse jalan ja lapsi kulkee pyörällä, jokaisesta risteyksestä tulee hirveä show. Ensin pysähdytään, sitten noustaan pyörältä, varmistetaan että ylitys on turvallinen, talutetaan, noustaan pyörälle… Huh.

Vielä rankempi show on, jos itse ajaa pyörällä ajoradalla ja lapsi jalkakäytävällä.

Jännite syntyy siis siitä, että vaimon mielestä tässä voisi noudattaa maalaisjärkeä ja antaa lapsen polkea, kunhan ylitys tehdään aikuisen kanssa yhdessä. Minä puolestani haluaisin iskostaa talutussäännön alusta lähtien selkäytimeen niin, että muita tapoja ei ole, kun esikoinen on neljän vuoden päästä lähdössä fillarilla kouluun.

Mitä mieltä te olette?


Kommentoi (33)


Pyöräteiden talvikunnossapito, näin se toimii käytännössä

Teksti: | Julkaistu 16.3.2014

Talvellakin voi pyöräillä, JOS pyörätiet on aurattu. Yleensä lumisadetta seuraavana päivänä ei ole.

Talvellakin voi pyöräillä, JOS pyörätiet on aurattu. Yleensä lumisadetta seuraavana päivänä ei ole.

Ajateltiin lähteä Heurekaan näin sunnuntaina, kun siellä on ilmaiset planetaarionäytöksetkin.

Herttoniemestä Tikkurilaan on 12 kilometriä fillarilla, noin 45 minuuttia polkupyörällä rauhalliseen tahtiin. Vähän retkeilyn puolella, muttei mitenkään mahdoton.

Itse asiassa, nyt kun tuo aurinkokin vähän pilkistää pilvenraosta, voisi olla kivakin tapa liikkua. Saisi ulkoilmaa ja vähän läskeille liikettä. Ja lapset olisivat lämpimässä kuomun alla.

Mutta koska eilen satoi lunta, melkoisella varmuudella pyörätiet ovat ihan ajokelvottomassa kunnossa tänään.

Lasten kanssa ei oikein viitsi lähteä kokeilemaan. Teoriassa on mahdollista, että lumityöt on tehty, mutta koska kokemus osoittaa toisin, ei oteta riskiä.

Sen sijaan mennään julkisilla. Herttoniemestä Tikkurilaan pitää mennä keskustan kautta, pelkkä yliämääräinen kierros on jotakuinkin tuo 12 kilometriä. Aikaa menee yli tunti, siis kolmannes enemmän kuin hoidettuja pyöräteitä.

Korneintahan tässä on, että JOS ne pyörätiet on aurattu, homma menee hukkaan, koska mie en usko. Tämähän tämän koko pyöräteiden talvihuollon ongelma on: kun laatu vaihtelee, vain kuntopyöräilijät vaivautuvat tsekkaamaan kunnon. Tavalliset ihmiset vaihtavat autoon tai julkiseen, kun fillariteiden kuntoon ei voi luottaa.


Kommentoi (1)



Ihanneisä houkuttelee lapset ulkoilemaan (mutta ei näin)

Teksti: | Julkaistu 13.3.2014

Ensin ei lähdetä ulos, sitten ei suostuta sisään ennen pimeää.

Ensin ei lähdetä ulos, sitten ei suostuta sisään ennen pimeää.

Meidän vanhempi poika (3,5v) oppi pyöräilemään ilman apupyöriä eilen.

Tänään oli kevään kaunein päivä ja jätkät vain halusivat leikkiä majaleikkiä olohuoneessa.

– Hei lähdetään ulos. Vaikka pyöräilemään.

– Joo! Skeittiparkkiin!

– Voidaan mennä huomenna, mutta nyt se on täynnä isompia poikia. Ei mennä sinne tänään. Mennään jonnekin muualle.

– Ei kun mä haluan hyppyreitä!

– Tuossa takapihallakin on hyppyreitä. Voidaan mennä metsään.

– Ei siellä ole hyppyreitä! Mä haluun skeittiparkkiin.

(Miettii)

– Hei kuule, skeittiparkit on vain harjoitusta varten. Oikeasti kaikki haluavat ajaa metsässä.

– En usko.

– No katsotaanko tietokoneelta video?

(Epäileväinen mutristus) – No joo.

Ei ollut taas suunniteltu juttu tämä. Youtubesta etsin MTB-videota ja panin ekan pyörimään. Oli tämä.

)

Ei ollut vaikeuksia enää saada poikia ulos. Yllättävän vähän tarvittiin paikkailuakaan.

Nössöt taluttaa, tosimiehet ajaa potkumopolla kalliolta.

Nössöt taluttaa, tosimiehet ajaa potkumopolla kalliolta.

 


Kommentoi (0)


Pyöräilyn terveysonnenpyörä

Teksti: | Julkaistu 16.2.2014

Ajauduin taas kaverini kanssa keskusteluun pyöräilystä ja kypärän käytöstä. Pitääkö kypärää käyttää aina ja miksi?

Kyllä, kypärää kannattaa käyttää, koska se voi pelastaa hengen. Mutta ennen kaikkea kannattaa pyöräillä, koska se on terveellistä.

Päädyn näihin keskusteluihin, koska tapani on rauhoitella ihmisiä, jotka pitävät pyöräilyä ilman kypärää vaarallisena. Ei se ole. Pyöräily on terveellistä, kypärän kanssa tai ilman. Kypärän käyttö vain pienentää riskiä kuolla tai vammautua sen epätodennäköisen onnettomuuden sattuessa.

Aihe on hankala, koska siihen liittyy tilastollista ajattelua, joka on arjessa aika vierasta. Asiat joko tapahtuvat tai eivät tapahdu, ja aina on parempi vetää varman päälle.

————–

Kuviota on ehkä helpompi ajatella ajatusleikin avulla.

Kuvitellaan, että pyöräily on jättimäinen onnenpyöräpeli. Pelissä on tuhat onnenosumaa ja yksi musta rosvosektori.

Jokainen pyöräytys vastaa pyöräilypäivää. Jokaisella onnekkaalla pyöräytyksellä terveys kohenee, minkä seurauksena elinikä pitenee kaksi tuntia.

Tuhatta tylsää ja terveellistä onnettomuuspäivää kohden on yksi onnettomuuspäivä, onnenpyörän rosvosektori. Silloin onnenpyörää pyöräytetään uudestaan, jotta nähdään miten kävi.

Ylivoimaisesti suurimmasta osasta pyöräilyonnettomuuksia selviää säikähdyksellä tai naarmuilla. Ehkä yksi sadasta johtaa vakavampaan vammaan, kuten vaikkapa murtuneeseen ranteeseen tai solisluuhun.

Tuhatta onnettomuutta kohden on yksi erityisen onneton tapaus, jolloin pää kolahtaa katuun. Onnenpyörässä tulee kaksi rosvosektoripyöräytystä perän jälkeen.

Tässä kuvitteellisessa pelissä tämä rosvosektoritupla tarkoittaa kuolemaa – paitsi jos käyttää valttia, kypäräkorttia, jolla tuplarosvostakin selviää hengissä.

—————

Vähän yksinkertaista tilastomatematiikkaa tästä onnenpyöräpelistä: Jokaista onnettomuuteen osunutta onnenpyörän pyörähdystä kohden jaetaan voittona yli 80 päivää lisää terveyttä ja elinikää. Kaksi perättäistä rosvosektoria on niin harvinainen yhdistelmä (mahdollisuus on yksi miljoonasta), että tilastollisesti sitä ennen ehtisi voittaa liki 230 vuotta – kolme elinikää – lisää elinaikaa.

Kuoleman ei kannattaisi tällaista uhkapeliä pyörittää. Onnenpyörää hoiteleva viikatemies jää siinä tappiolle, tarkkaan ottaen kolme elämää jokaista kuolemaa kohden.

Yksittäisen pelaajan kannalta kuolema on kuitenkin aito riski. Jos käy huono tuuri, tuplarosvon voi kuitenkin saada jo ensimmäisellä pyöräytyksellä. Siksi olisi typerää pelata ilman kypäräkorttia, joka pelastaisi epätodennäköiseltä epäonnelta.

————–

Pelin luvut on vedetty täysin hatusta eikä se missään nimessä vastaa tarkalleen todellisuutta. (Jos tähän kaivelisi jonkinlaiset aidot numerot ja hioisi sääntöjä, tästä voisi saada melko vähäisellä koodaamisella ihan hyvän pikku aplikaation jollekin nettisivulle, vink vink.)

Ajatusleikin  tarkoitus on kuitenkin havainnollistaa, mitä tarkoittaa, että pyöräilyn hyödyt päihittävät sen riskit.

Pyöräillessä voittaa terveydessä joka päivä ja häviää vain, jos omalle kohdalle sattuu aivan poikkeuksellisen paska mäihä. Silloin se kypärä on hyvä olla päässä.

Kansanterveydellisesti pyöräilyn terveysonnenpyörää kannattaa kuitenkin kannustaa pelaamaan. Mitä useampi pelaa, sitä enemmän voittoja kertyy pottiin. Vaikka yksittäistapauksissa kypäräkortti voi olla olennainen, kokonaisuuden kannalta sillä ei ole merkitystä.


Kommentoi (6)


Päivän lastenhoitovinkki

Teksti: | Julkaistu 14.1.2014

IMG_0062Ulkona on viisitoista astetta pakkasta ja jäätymisvaara. Suojaat lapsesi naaman kivasti pakkaselta tekemällä leipätaikinaa sopivasti ennen ulos lähtöä ja antamalla taaperon imeksiä taikinakoukut. Kasvoille muodostuu tuhti lämpöeristekerros.

Pese pois käytön jälkeen, älä kuitenkaan ennen ulos lähtöä.


Kommentoi (0)


Talvi tulee, aika päättää autoilukausi

Teksti: | Julkaistu 26.10.2013

Kesä-Mondeo on paketissa papan pihassa. Nähdään taas toukokuussa!

Kesä-Mondeo on paketissa papan pihassa. Nähdään taas toukokuussa!

Talvi on tulossa. Kylmää, liukasta, pimeää. Aika panna auto talviteloille.

Niin, meillä oli tosiaan tänä kesänä oma auto.

Edellisen kerran minulla oli auto vuonna 1990-luvun lopulla. Olin juuri saanut ajokortin ja ajelin 25 vuotta vanhalla Kuplan-rähjällä Käpylästä töihin pizzakuskiksi Myyrmäkeen. Sitä kesti vajaan vuoden.

Sen jälkeen en ole juuri auton perään haikaillut. Helsingissä autolle on ollut käyttöä perin vähän. Meillä ei ole omaa mökkiä ja vanhemmat asuvat junaradan varrella, joten sukuloimaan pääsee raiteita pitkin. Jos autoa on tarvinnut, sellaisen on saanut lainaan tai vuokralle.

Minusta autolla ajaminen on kivaa. Kun tie on kuiva ja kesäilta pitkä, maantietä pitkin kiitämisessä on huikean hieno vapauden tunne. Voi mennä minne haluaa eikä ole sidottu aikatauluihin. Tavarat ja ystävät kulkevat helposti mukana.

Keväällä isäni kysyi, haluaisinko hänen vanhan autonsa, kun tilalle tulisi uusi. Mietin pitkään – olen tykännyt tehdä maaseutureissut upouudella vuokra-autolla (joskus olen saanut alle auton, jolla on takana alle tuhat kilometriä ajoa), mutta vuodessa pariin viikon reissuun on mennyt suurin piirtein tuhat euroa. Laskeskelin että ehkä hyväkuntoisen vanhan auton pitäminen tulisi kuitenkin halvemmaksi. Etenkin, kun auton saa täällä meidän nurkilla vielä ilmaiseen kadunvarsiparkkiin, joten kuluja kertyisi vain vakuutuksista ja veroista.

Niinpä ajelimme kesän 15 vuotta vanhalla Ford Modeolla.

Kesällä reissailimmekin enemmän syrjäkylillä kuin vuosiin. Kymmenen vuotta sitten näitä reissuja saattoi tehdä liftaamalla, mutta turvaistuinikäisten lasten kanssa moisesta ei tulisi mitään. Oli mukavaa kruisailla ympäri maaseutua ja käydä moikkaamassa metsään muuttaneita hippikavereita.

Oma auto paljasti muutaman jutun meidän perheen autosuhteesta. Ja vähän autonomistajan logiikasta muutenkin.

Auto on meille retkeilyväline. Sille ei arjessa ole juuri käyttöä. Kauppareissut ja työmatkat hoituvat näppärämmin pyörällä, mutta kesällä on kiva pakata perhe kyytiin ja hurauttaa jonnekin kauas.

Siksi auto joutaa nyt talviteloille. Talvella ei retkeillä, pimeällä ja liukkaalla säällä ajaminen ei ole kivaa.

Olemme myös vieraantuneet autosta kaupunkikäytössä. Pari kertaa ehdimme pähkäillä kulkemisen logistiikkaa pitkään – miten mennä viiden kilometrin päähän viemään lapset hoitoon, kun pyörään hoitopaikassa tarvittavat kahden lapsen rattaat eivät oikein mahdu ja julkisilla suuntaansa matkaan menee yli neljäkymmentä minuuttia – ennen kuin muistimme, että meillä tosiaan olisi auto käytettävissä.

Tässä oli yksi oivallus siitä, miten liikkuminen perustuu pinttyneisiin tapoihin: Toiset ovat niin rutinoituneita autonkäyttäjiä, ettei käveleminen tai fillarilla meno tule mieleen. Meillä oli juuri päin vastoin.

Kesän mittaan huomasi myös, että autolla on huomattavasti halvempaa käydä kaukosukulaisilla kuin junalla. Juoksevat kulut – vakuutus, verot ja katsastus – pitää omistusautosta maksaa joka tapauksessa, joten varsinaiset lisäkulut matkasta olivat pelkkää bensaa. Helsinki-Lappeenranta-Helsinki -reissu maksaa junalla kahdelta aikuiselta ja kahdelta lapselta yli kaksisataa euroa, bensat vajaan satasen.

Tykkään matkustaa junalla. Mutta kesällä en raaskinut. Oli niin paljon halvempaa autoilla.

Alun perin ajatus autosta oli, että pidämme sitä kesän ja myymme syksyllä pois. Kun vertailimme, mitä vastaavasta autosta saisi, totesimme kärryn olevan rahassa mitaten käytännössä arvoton – siitä saisi ehkä tonnin, enintään kaksi. Mutta se oli kyllä toiminut hyvin – joten äänestin auton pitämisen puolesta.

Heidi aneli, että se myytäisiin pois. ”Että voitaisiin taas mennä junalla.”

Lokakuun alussa ajoimme auton Lappeenrantaan papan pihaan. Lisäsimme täyteen tankkiin kausisäilytysainetta ja viritimme päälle pressun, jotta auto ei peittyisi syksyn lehtiin.

Kotimatkalla oltiin taas tutussa Intercityn leikkivaunussa. Lapset olivat fiiliksissä, ja niin kieltämättä minäkin. Onhan se luksusta, kun ilta pimenee eikä itse tarvitse ajaa.

Vielä viimeinen oivallus tähän juttuun: Autoilu ei ole nyt lasten saamisen jälkeen enää niin kivaa kuin ennen. Parasta autoilussa on sen vapaus, mutta lapset tuhoavat sen tehokkaasti. Kun autoon oli pakattu tyttöystävä, kaveriporukka tai molemmat, maailma oli meille auki. Saattoi pysähtyä kun siltä tuntui, ohjata sivuun ja lähteä hetken mielijohteesta seikkailulle. Auton ratissa elämä oli yksi mahtava road trip.

Lasten kanssa autoilu on suorittamista. Jos lapset nukkuvat, ei voi pysähtyä vaikka mikä olisi. Pitää paahtaa eteenpäin. Jos lapset eivät nuku, pitää pysähtyä vaikkei olisi mitään mielenkiintoista. Ja mieluummin ABC:lle kuin pikanttiin pikkupaikkaan, koska siellä pikkupaikassa ei kuitenkaan ole säädyllistä vaipanvaihtopaikkaa.

Näitä on hyvä miettiä seuraavaa autoilukautta odottaessa. Mondeo olisi tarkoitus kaivaa pressun alta esiin toukokuussa, eli hyvin tässä ehtii puoli vuotta mietiskellä.


Kommentoi (5)


Byrokratia söi Kantoliinaisän

Teksti: | Julkaistu 31.8.2013

Kuopus haukkasi suklaata, Kantoliinaisä kakkaa. Parempi näin päin.

Kuopus haukkasi suklaata, Kantoliinaisä kakkaa. Parempi näin päin.

Ensin anteeksipyyntö innokkaille blogin seuraajille. Blogi ei ole hetkeen päivittynyt, koska olen ollut perheen kanssa reissussa Virossa. @heidi kertoo siitä varmasti tuonnempana lisää omassa blogissaan, kunhan palataan kotiin. Sitä sopii odottaa innolla.

Minä puolestaan odotan innolla, onko Kela muistanut minua postilla reissun aikana.

Olen nähkääs isäkuukaudella, paitsi että tavallaan en ole. Tarina menee näin:

Minulle on ollut kaiken aikaa ihan selviö, että minähän pidän isäkuukauden. Sitä piti tosin lykätä vähän, kun oli erilaisia erikoistehtäviä töissä, mutta ilmoitin sekä työpaikan pomoille että Kelan byrokraateille pitäväni isäkuukauden elokuun alkupuolelta syyskuun puoliväliin.

Muistan, miten soitin helmi-maaliskuussa Kelaan ja kysyin, voiko näin tehdä. Kysyin, mihin mennessä isäkuukausi on pidettävä. Sain ihan mainiota puhelinpalvelua. Sitten menin Kelan verkkosivuille ja ilmoitin tarkat päivät, koska isäkuukauteni pidän.

Kun olin nyt sitten ollut isäkuukaudella kaksi viikkoa, aloin ihmetellä, ettei rahaa kuulu. Menin tsekkaamaan tilanteen Kelan verkkopalvelusta. Selvisi, että en ollut hakenut isäkuukautta, vain ilmoittanut siitä. Paperissa oli ihan oikeat päivämäärät, mutta väärässä paperissa.

No ei hätää, täyttelin sitten uuden hakemuksen. Onneksi on tilillä parin kuukauden hätävararahat, eli tällaisesta selviää – kunhan sitä pätäkkää jossain vaiheessa tulee.

Painoin lähetä – nappia. Kone ilmoitti, että isäkuukautta olisi pitänyt hakea kaksi kuukautta ennen isäkuukauden alkua. Että onko minulla jotain selityksiä, joiden perusteella tämä myöhästyminen voidaan antaa anteeksi? Vastaus tekstikenttään tuohon alle, kiitos.

Mitä tuossa nyt voi sitten sanoa? Pitääkö pokkuroida? Keksiä joku poliittisesti korrekti syy? Tehdä katumusharjoituksia? Väärentää lääkärintodistus? Miten tämä on näin hankalaa?

Kirjoitin, että luulin täyttäneeni kaikki tarpeelliset paperit, kun olin ilmoittanut, koska isäkuukauden pidän. Että tämä byrokratian kiemura, jossa ilmoituksen lisäksi pitää hakea, pääsi yllättämään.

Onkohan se tarpeeksi hyvä selitys? Jännittää. Odottaako matkalta kotiin palatessa nuhdekirje vai myöntävä päätös? Vai onko byrokratia jauhanut koko isäkuukauteni kadoksiin ja jättänyt vastaamatta? Ja jos Kelan mielestä en ole isäkuukaudella, suuttuuko töissä pomo, koska olen tahtomattani juksannut? Pitääkö mennä jo maanantaina töihin, jos päätöstä ei ole?

Miksevät nämä asiat voisi olla helppoja? Kaikki kaveritkin valittavat, että isäkuukausihakemuksia täyttäessä pelottaaa, että yksi ruksi on väärässä kohdassa ja kaikki menee peruuttamattomasti pilalle. Kävikö minulle nyt niin?

Ja onko tämä hankalaa tarkoituksella vai siksi, että osa porukasta astuisi ansaan ja Kela saisi hyvän verukkeen olla maksamatta?


Kommentoi (12)


Miksei näissä pyöräilytempauksissa ole mitään järkeä?

Teksti: | Julkaistu 19.8.2013

Ei jumalauta. Nyt keskustan puheenjohtaja Sipilä aikoo tempaista ajamalla pyörällä Oulusta Helsinkiin. Eihän siinä ole mitään järkeä.

Näissä pyörätempauksissa ja -kampanjoissa ei yleensäkään ole mitään tolkkua. Ajatellaan nyt vaikka pyöräilynedistämisen nimissä vuodesta toiseen pyöritettävää kilometrikisaa. Sen voittaa joku setämiesten joukkue, jolla ei ole parempaa tekemistä kuin ajaa erimuotoisia ympyröitä polkupyörällä päivät pitkät, päivästä toiseen. Ei mitään päätä eikä häntää.

Oulusta Helsinkiin pyöräilyyn menee noin 30 tuntia satulassa. Saman verran menee aikaa autoillessa Helsingistä Pariisiin.

Jokainen vähänkään järkevä ihminen menee Pariisiin lentokoneella. Oulusta Helsinkiin pääsee pyörää fiksummin lentokoneen lisäksi autolla.

Ei kai näissä tempauksissa ole tarkoituskaan olla mitään tolkkua. Lähinnähän niillä halutaan luodaan yhteishenkeä ja päästä vähän pätemään. Ihan hyvä. Jatkakaa.

Vänkään kuitenkin vielä vähän: Eri kulkuneuvoille ja -tavoille on liikenteessä omat tehtävänsä. Naapurin pihaan on fiksuinta kävellä, lähikauppaan kannattaa mennä pyörällä, mökille autolla ja Kanariansaarille lentokoneella.

Pyörällä ei ole tarkoitus ajaa mahdollisimman montaa kilometriä eikä etenkään Oulusta Helsinkiin.

Pyörä sopii parhaiten lyhyille, 1-10 kilometrin matkoille. Se on ovelta ovelle kaupungissa autoa nopeampi alle 7 kilometrin matkoilla. Pyöräilyn edistämisen idea on siinä, että näillä matkoilla auton käytössä ei ole systeemin kannalta järkeä, vaan turha autoilu on liikennejärjestelmää hidastava ja upottava painolasti. Jos ihmiset saadaan tekemään nämä lyhyet pöräykset auton sijaan pyörällä, kaupungista tulee turvallisempi, rauhallisempi ja puhtaampi paikka asua ja elää. Rahaakin säästyy.

Olennaista ei ole, kuinka monta kilometriä pyörällä ajetaan. Olennaista on, vaihtavatko ihmiset auton lyhyillä matkoilla pyörään – tai että he eivät lähde tukkimaan lähiönsä katuja autolla heti, kun heillä on siihen varaa.

Pyöräilyn edistäminen ei ole itseisarvo (tai joillekin on, samalla tavalla kuin vaikkapa jääkiekon tai esteratsastuksen edistäminen) vaan se on ihan aikuisten oikeasti merkittävää liikennepolitiikkaa. Tämä vaan meinaa hukkua hälyyn, kun edistämisen nimissä tehdään jotain ihan pöhkoä.

Mutta siis, jatkakaa. Pyöräily on toki monille myös kiva harrastus, ja harrastusmielessä Oulusta Helsinkiin pyöräily on tietenkin ihan hauska juttu. Ihan niin kuin joillekin voi olla Pariisiin autoilukin.

Kirjoittaja on Vuoden pyöräilijä 2013. Hänellä ei ole mitään sitä vastaan, että pyöräilet tai olet pyöräilemättä juuri niin pitkiä matkoja kuin sinua huvittaa.


Kommentoi (15)


Lasten festarit + Vaasankadun kirppis + ravintolapäivä = voitto!

Teksti: | Julkaistu 18.8.2013

Lasten festareilla oli paljon porukkaa. Tässä vain pieni osa. Ruotsinkielinen lastenmusa ei vetänyt suurinta massaa, eikä kyllä herättänyt suuria tuntoja meidänkään pojuissa.

Lasten festareilla oli paljon porukkaa. Tässä vain pieni osa. Ruotsinkielinen lastenmusa ei vetänyt suurinta massaa, eikä kyllä herättänyt suuria tuntoja meidänkään pojuissa.

Tämän päivän piti olla sellainen, jolloin ei tehdä mitään erikoista. Josko aamulla käytäisiin poikien kanssa jossain sillä välin, kun @heidi pesee maton, ehkä leikkipuistossa.

Mutta päätettiin lähteä Lasten festareille, kun kuultiin, että sellaiset on.

Laatikkopyörä on hyvä tukikohta. Pitäisi duunata tuohon vielä Ursulan mallin mukaan eväidensyöntipöytä.

Laatikkopyörä on hyvä tukikohta. Pitäisi duunata tuohon vielä Ursulan mallin mukaan eväidensyöntipöytä.

Ja jumankekka että siellä oli väkeä. Esikoinen teki jotain ihan ennalta odottamatonta ja jaksoi jonottaa pomppulinnaan. Katsottiin paloauto, hinausauto (”Isi? Saanko tuollaisen joululahjaksi?”) ja poliisien moottoripyörät. Välillä syötiin eväitä laatikkopyörän kyydissä.

Laatikkopyörästä Kuopus kantoreppuun, Esikoinen omille jaloille ihmettelemään festarimeininkiä.

Laatikkopyörästä Kuopus kantoreppuun, Esikoinen omille jaloille ihmettelemään festarimeininkiä.

Babboen / Johnny Locon / Urban Arrow’n koeajopisteellä oli ruuhkaa. Muutama ennestään tuntematon blogin lukija tuli juttusille kyselemään pyörästä. Laatikkopyöriä näkyi festarien parkkiksella muutama, pyörien perävaunuja varmaan sata (no, ehkä kaksikymmentä aikuisten oikeesti). Perhepyöräily tuntuu lyövän läpi isomminkin kuin vain mun omassa päässä. (Voiskohan täällä pian käydä niin kuin Hollannissa?)

Pomppulinna! Tää oli niin siisti juttu, että kolmivuotias jaksoi jonottaa kymmenen minuuttia. Olen hämmästynyt.

Pomppulinna! Tää oli niin siisti juttu, että kolmivuotias jaksoi jonottaa kymmenen minuuttia. Olen hämmästynyt.

Paluumatkalla Kallion läpi ajattelin, että väistetään Hesarin ikävä ajoratapätkä ja koukataan Vaasankadun kävelykatukokeilun kautta. Ja mitä löytyi? Valtava Portobellon tie keskeltä kotikaupunkia! Ankealla kävelykadulla oli kirppispäivä ja rotwallin reunalla istui kymmeniä ja taas kymmeniä ihmisiä kauppaamassa aarteitaan.

Vaasankadun kirpparipäivä. Tää tän autottomuuden pointti on: tulee tilaa tehdä siistejä juttuja.

Vaasankadun kirpparipäivä. Tää tän autottomuuden pointti on: tulee tilaa tehdä siistejä juttuja.

Kävelykadun puuhanainen tuli kehumaan pyörää ja juteltiin, että näin sen pitäisi mennä: viikonloppuisin hyvä karnevaalimeininki, katu käyttöön eikä vain parkkipaikaksi. Tämä kuulemma oli Vaasankadun kävelykatuporukan toive, mutta kaupunki piti liian hankalana, koska kadun varteen pysäköidyt autot olisi pitänyt hinata pois joka viikko. Kun suljettiin tie koko kesäksi, hinausapua tarvittiin vain kerran.

Tää on just tätä. Koska hyvin tekemisestä olisi vaivaa, tehdään halvalla ja huonosti. Nyt kävelykatumeininki ankeuttaa kadun ja kiusaa autoilijoita turhan päiten suurimman osan aikaa, että voidaan ehkä kerran kuussa tehdä jotain näin siistiä.

No, tämän näkeminen tuntui voitolta sen tyhjän kävelykadun tsekkaamisen aiheuttaman ankeuden jälkeen.

Kotimatkalla ehdin melkein kaartaa omaan pihaan, kun puhelin soi. Siellä oli Esikoisen kummisetä.

– Pyöräilit just ohi. Tässä naapurissa on popup-kahvila, josta saa punajuurikakkua. Tuu käymään!

Ravintolapäivä lähiössä! Voitto! (Ja punajuurikakku, se oli kuin porkkanakakkua – mutta punajuurilla. Ihan tolkuttoman hyvää.)

Mahtava päivä, ja vielä tätä on jäljellä. Oli vaan pakko pysähtyä hetkeksi hehkuttamaan.

Ainoa vastoinkäyminen: Ajoin viikon mittaisen ruokkoamattoman sängen pois. Tai sitä tehdessäni ajattelin, että ei, kokeilempa tällaisia italialaistyyppisiä kapeita keikariviiksiä.

Ja sitten aamiaispäytään ylpeänä esittelemään ylähuulta.

– Jaa. Mistäs sait innostuksen kokeilla tuollaista amis-lookia?

IMG_0027


Kommentoi (0)