Pyöräteiden talvikunnossapito, näin se toimii käytännössä

Teksti: | Julkaistu 16.3.2014

Talvellakin voi pyöräillä, JOS pyörätiet on aurattu. Yleensä lumisadetta seuraavana päivänä ei ole.

Talvellakin voi pyöräillä, JOS pyörätiet on aurattu. Yleensä lumisadetta seuraavana päivänä ei ole.

Ajateltiin lähteä Heurekaan näin sunnuntaina, kun siellä on ilmaiset planetaarionäytöksetkin.

Herttoniemestä Tikkurilaan on 12 kilometriä fillarilla, noin 45 minuuttia polkupyörällä rauhalliseen tahtiin. Vähän retkeilyn puolella, muttei mitenkään mahdoton.

Itse asiassa, nyt kun tuo aurinkokin vähän pilkistää pilvenraosta, voisi olla kivakin tapa liikkua. Saisi ulkoilmaa ja vähän läskeille liikettä. Ja lapset olisivat lämpimässä kuomun alla.

Mutta koska eilen satoi lunta, melkoisella varmuudella pyörätiet ovat ihan ajokelvottomassa kunnossa tänään.

Lasten kanssa ei oikein viitsi lähteä kokeilemaan. Teoriassa on mahdollista, että lumityöt on tehty, mutta koska kokemus osoittaa toisin, ei oteta riskiä.

Sen sijaan mennään julkisilla. Herttoniemestä Tikkurilaan pitää mennä keskustan kautta, pelkkä yliämääräinen kierros on jotakuinkin tuo 12 kilometriä. Aikaa menee yli tunti, siis kolmannes enemmän kuin hoidettuja pyöräteitä.

Korneintahan tässä on, että JOS ne pyörätiet on aurattu, homma menee hukkaan, koska mie en usko. Tämähän tämän koko pyöräteiden talvihuollon ongelma on: kun laatu vaihtelee, vain kuntopyöräilijät vaivautuvat tsekkaamaan kunnon. Tavalliset ihmiset vaihtavat autoon tai julkiseen, kun fillariteiden kuntoon ei voi luottaa.


Kommentoi (1)


Päivän lastenhoitovinkki

Teksti: | Julkaistu 14.1.2014

IMG_0062Ulkona on viisitoista astetta pakkasta ja jäätymisvaara. Suojaat lapsesi naaman kivasti pakkaselta tekemällä leipätaikinaa sopivasti ennen ulos lähtöä ja antamalla taaperon imeksiä taikinakoukut. Kasvoille muodostuu tuhti lämpöeristekerros.

Pese pois käytön jälkeen, älä kuitenkaan ennen ulos lähtöä.


Kommentoi (0)


Talvi tulee, aika päättää autoilukausi

Teksti: | Julkaistu 26.10.2013

Kesä-Mondeo on paketissa papan pihassa. Nähdään taas toukokuussa!

Kesä-Mondeo on paketissa papan pihassa. Nähdään taas toukokuussa!

Talvi on tulossa. Kylmää, liukasta, pimeää. Aika panna auto talviteloille.

Niin, meillä oli tosiaan tänä kesänä oma auto.

Edellisen kerran minulla oli auto vuonna 1990-luvun lopulla. Olin juuri saanut ajokortin ja ajelin 25 vuotta vanhalla Kuplan-rähjällä Käpylästä töihin pizzakuskiksi Myyrmäkeen. Sitä kesti vajaan vuoden.

Sen jälkeen en ole juuri auton perään haikaillut. Helsingissä autolle on ollut käyttöä perin vähän. Meillä ei ole omaa mökkiä ja vanhemmat asuvat junaradan varrella, joten sukuloimaan pääsee raiteita pitkin. Jos autoa on tarvinnut, sellaisen on saanut lainaan tai vuokralle.

Minusta autolla ajaminen on kivaa. Kun tie on kuiva ja kesäilta pitkä, maantietä pitkin kiitämisessä on huikean hieno vapauden tunne. Voi mennä minne haluaa eikä ole sidottu aikatauluihin. Tavarat ja ystävät kulkevat helposti mukana.

Keväällä isäni kysyi, haluaisinko hänen vanhan autonsa, kun tilalle tulisi uusi. Mietin pitkään – olen tykännyt tehdä maaseutureissut upouudella vuokra-autolla (joskus olen saanut alle auton, jolla on takana alle tuhat kilometriä ajoa), mutta vuodessa pariin viikon reissuun on mennyt suurin piirtein tuhat euroa. Laskeskelin että ehkä hyväkuntoisen vanhan auton pitäminen tulisi kuitenkin halvemmaksi. Etenkin, kun auton saa täällä meidän nurkilla vielä ilmaiseen kadunvarsiparkkiin, joten kuluja kertyisi vain vakuutuksista ja veroista.

Niinpä ajelimme kesän 15 vuotta vanhalla Ford Modeolla.

Kesällä reissailimmekin enemmän syrjäkylillä kuin vuosiin. Kymmenen vuotta sitten näitä reissuja saattoi tehdä liftaamalla, mutta turvaistuinikäisten lasten kanssa moisesta ei tulisi mitään. Oli mukavaa kruisailla ympäri maaseutua ja käydä moikkaamassa metsään muuttaneita hippikavereita.

Oma auto paljasti muutaman jutun meidän perheen autosuhteesta. Ja vähän autonomistajan logiikasta muutenkin.

Auto on meille retkeilyväline. Sille ei arjessa ole juuri käyttöä. Kauppareissut ja työmatkat hoituvat näppärämmin pyörällä, mutta kesällä on kiva pakata perhe kyytiin ja hurauttaa jonnekin kauas.

Siksi auto joutaa nyt talviteloille. Talvella ei retkeillä, pimeällä ja liukkaalla säällä ajaminen ei ole kivaa.

Olemme myös vieraantuneet autosta kaupunkikäytössä. Pari kertaa ehdimme pähkäillä kulkemisen logistiikkaa pitkään – miten mennä viiden kilometrin päähän viemään lapset hoitoon, kun pyörään hoitopaikassa tarvittavat kahden lapsen rattaat eivät oikein mahdu ja julkisilla suuntaansa matkaan menee yli neljäkymmentä minuuttia – ennen kuin muistimme, että meillä tosiaan olisi auto käytettävissä.

Tässä oli yksi oivallus siitä, miten liikkuminen perustuu pinttyneisiin tapoihin: Toiset ovat niin rutinoituneita autonkäyttäjiä, ettei käveleminen tai fillarilla meno tule mieleen. Meillä oli juuri päin vastoin.

Kesän mittaan huomasi myös, että autolla on huomattavasti halvempaa käydä kaukosukulaisilla kuin junalla. Juoksevat kulut – vakuutus, verot ja katsastus – pitää omistusautosta maksaa joka tapauksessa, joten varsinaiset lisäkulut matkasta olivat pelkkää bensaa. Helsinki-Lappeenranta-Helsinki -reissu maksaa junalla kahdelta aikuiselta ja kahdelta lapselta yli kaksisataa euroa, bensat vajaan satasen.

Tykkään matkustaa junalla. Mutta kesällä en raaskinut. Oli niin paljon halvempaa autoilla.

Alun perin ajatus autosta oli, että pidämme sitä kesän ja myymme syksyllä pois. Kun vertailimme, mitä vastaavasta autosta saisi, totesimme kärryn olevan rahassa mitaten käytännössä arvoton – siitä saisi ehkä tonnin, enintään kaksi. Mutta se oli kyllä toiminut hyvin – joten äänestin auton pitämisen puolesta.

Heidi aneli, että se myytäisiin pois. ”Että voitaisiin taas mennä junalla.”

Lokakuun alussa ajoimme auton Lappeenrantaan papan pihaan. Lisäsimme täyteen tankkiin kausisäilytysainetta ja viritimme päälle pressun, jotta auto ei peittyisi syksyn lehtiin.

Kotimatkalla oltiin taas tutussa Intercityn leikkivaunussa. Lapset olivat fiiliksissä, ja niin kieltämättä minäkin. Onhan se luksusta, kun ilta pimenee eikä itse tarvitse ajaa.

Vielä viimeinen oivallus tähän juttuun: Autoilu ei ole nyt lasten saamisen jälkeen enää niin kivaa kuin ennen. Parasta autoilussa on sen vapaus, mutta lapset tuhoavat sen tehokkaasti. Kun autoon oli pakattu tyttöystävä, kaveriporukka tai molemmat, maailma oli meille auki. Saattoi pysähtyä kun siltä tuntui, ohjata sivuun ja lähteä hetken mielijohteesta seikkailulle. Auton ratissa elämä oli yksi mahtava road trip.

Lasten kanssa autoilu on suorittamista. Jos lapset nukkuvat, ei voi pysähtyä vaikka mikä olisi. Pitää paahtaa eteenpäin. Jos lapset eivät nuku, pitää pysähtyä vaikkei olisi mitään mielenkiintoista. Ja mieluummin ABC:lle kuin pikanttiin pikkupaikkaan, koska siellä pikkupaikassa ei kuitenkaan ole säädyllistä vaipanvaihtopaikkaa.

Näitä on hyvä miettiä seuraavaa autoilukautta odottaessa. Mondeo olisi tarkoitus kaivaa pressun alta esiin toukokuussa, eli hyvin tässä ehtii puoli vuotta mietiskellä.


Kommentoi (5)



Kallio Block Party ja muita syitä rakastaa Helsinkiä

Teksti: | Julkaistu 4.8.2013

Olipa ihana kesäviikonloppu. Käytiin Kalliossa korttelijuhlissa ja kavereiden pihalla Arabianrannassa pihakirppiksellä.

Helsinki on nyt mahtava paikka, jossa koko ajan on jotain kivaa tekeillä. Ihmiset järjestävät isoja ja vähän pienempiä tapahtumia.

Ja sitten kun tulee nälkä, voi mennä lasten kanssa ravintolaan tai kahvilaan. Valinnanvaraa on.

Rakastan tätä kaupunkia just siksi. Täällä on hyviä ihmisiä ja hyvää meininkiä.

image

Castreninkadun bileet. Tarjolla kotijäätelöä ja suomiräppiä.

image

Jääjukurttia kolmipyörän kyydistä. Näitä fillarikojuja alkaa näkyä kaduilla yhä enemmän. Siistii! (Mut ei me silti ostettu mitään)

image

Teatterin roskalavalta löydetty polkuauto oli Kallion juhlien lapsimagneetti. Kuski kertoi, että pyörä oli ekaa kertaa käytössä kaupungilla.

image
image

Sateenvarjorattaat on ässät...

image

... Koska ne mahtuvat laatikon kyytiin.

image

Sitten Tokoinrannan leikkipuistoon. Välillä sitä meinaa unohtaa, miten älyttömän hyvät leikkipaikat meillä on. Mut onhan tämäkin teline huima.

image

Autoton Vaasankatu. Joo tää on kyllä fiasko. Ei paikoista tehdä kivoja viemällä jotain pois, vaan tuomalla jotain lisää. Kävelykatu tarttis terasseja ja istutuksia. Tää on vain autiota... Eikä Tuk-tulosta silti mahtunut tilaamaan ruokaa.

image

Eiks oo hyvää? Kurvin Mount Etnalle pisteet etenkin lapsiystävällisyydestä. Pastakin oli hyvää. Tullaan uudestaan!

image

Aamupäivällä Arabianrantaan pihakirppikselle. Hyvä meno! (Miten näitä järjestettiin ennen Facebookia?)

image

Kommentoi (3)


Arki talteen

Teksti: | Julkaistu 31.7.2013

image

Äitini kuoli pari vuotta sitten. Kun kävimme läpi valokuvia muistotilaisuutta varten, huomasin että perhealbumeista puuttui arki. Oli kuvia Ruotsin-matkalta ja synttärikutsuilta, mutta ei siitä lähikaupasta, jossa käytiin joka päivä.

Miltä näytti maitopurkki 1982? En muistanut, enkä pystynyt kuvista sitä tarkistamaan.

Päätin, että meidän lapset eivät joudu samaan muistotyhjiöön.

Matka on ollut turhauttava, mutta kahdessa vuodessa perhe on oppinut poseeraamaan irvistelemättä Alepassa.

Ajat ovat muutenkin toisin kuin 30 vuotta sitten. Ennen kuvattiin filmille. Ruutuja piti miettiä. Nyt ostin juuri uuden kännykkäkameran (HTC One), jonka muistiin mahtuu monta kymmentä tuhatta kuvaa. Ja kuvat näyttävät paremmalta kuin ensimmäisessä (filmi) järjestelmäkamerassani. Ja ne voi jakaa heti, vaikkapa isiblogiin (kas näin).

image

Tänään leikkipuistossa tehtiin katuja. Esikoisen ja vaimon tulkinta aiheesta kaupunki.

Se on minusta ihan käsittämättömän hienoa. Minusta jokaisen isän ja äidin kannattaisi hankkia kännykkä, jossa on hyvä kamera. Silloin on parempi mahdollisuus saada arkikin talteen, maitopurkkeineen kaikkineen. Järjestelmäkameran ottaa käteen vain matkoilla ja juhlissa, ihan kuten meidän äiti teki 1980-luvulla.

Nyt ongelma on pikemminkin se, että kuvia on ihan liikaa. Lapset hukkuvat bittiavaruuteen, kun alkavat käydä arkistoa läpi hautajaisteni aattona 2070.

Ratkaisuksi olemme koonneet vuosittain parhaat kuvat arjesta ja juhlasta kansiin kansiin: yksi Blurb-kuvakirja selailtavaksi nyt, toinen (ja kolmas) annettavaksi muksuille, kun ovat tarpeeksi vanhoja niitä arvostamaan (joskus 2050-luvulla.)

Miten teidän perheessä kuvataan?


Kommentoi (7)