Taluta suojatiellä -sääntö on lapsia varten

Teksti: | Julkaistu 20.3.2014

Alle 12-vuotias saa pyöräillä jalkakäytävällä, mutta suojatien yli pyörä on talutettava. Noudattaako tätä kukaan?

Alle 12-vuotias saa pyöräillä jalkakäytävällä, mutta suojatien yli pyörä on talutettava. Noudattaako tätä kukaan?

En tiedä, kuinka monta kertaa olen lukenut eri yhteyksissä sen väärän käsityksen, että polkupyörä olisi talutettava suojatien yli. Ei ole. Tai periaatteessa on, mutta aikuisen vinkkelistä säännön hokemisessa ei ole mitään tolkkua.

Sääntöjen vastaisesti suojatiellä voi nimittäin pyöräillä vain, jos sitä ennen JA sen jälkeen pyöräilee sääntöjen vastaisesti jalkakäytävällä. Jalkakäytävällä ei saa pyöräillä, joten poliisin ja huolestuneiden kansalaisten jatkuva toistelu pyörän suojatiellä taluttamisesta on absurdi.

Siitä tietenkin sopisi sanoa tiukemmin, että jalkakäytävällä ei saa pyöräillä, koska siitä seuraa kaikenlaista ikävää. Kapeilla jalkakäytävillä pyöräilijä aiheuttaa vaaraa jalankulkijoille, ja tullessaan risteykseen hän on itselleen vaaraksi.

Jalkakäytävällä pyöräily on vaarallista, koska sieltä autotielle pärähtävä pyöräilijä tulee autoilijalle yllätyksenä. Millään kohtuudella ei voi olettaa, että autoilijan pitäisi varautua jalkakäytävältä suojatielle laittomasti kiitävään pyöräilijään.

Pyörätiellä ja yhdistetyllä pyörätie-jalkakäytävällä (ns. kevyen liikenteen väylä) saa pyöräillä, ja sen päätteeksi autotien ylittävä suojatie on ns. pyörätien jatke. Sitäkin saa pyöräillä, vaikka se näyttisi ihan suojatieltä.

Ja autoilijan pitäisi olla varautunut pyörätieltä tulevaan pyöräilijään, koska, no, pyörätietä kuljetaan pyörällä ja pyöräilynopeutta. Toki väistämissäännöt jne.

Mutta muistakaa lapset!

Paitsi että. 12-vuotiaaksi asti lapset saavat ajaa jalkakäytävällä pyörällä. Olen nyt syvällisemmin tajunnut tämän viimeeksi kuluneen viikon aikana, kun olen seurannut 3,5-vuotiaan esikoiseni pyöräilyharjoituksia. Hänellä on edessä jalkakäytäväpyöräilijän uraa jopa 8,5 vuotta.

10-vuotias voi ajaa fillarilla jalkakäytävää jo melkoista vauhtia – ja yllättää risteyksessä autoilijan.

Mikä järkevä laki! Lapset pitää opettaa taluttamaan suojatien yli, koska he ovat jalkakäytävällä pyöräilevä poikkeus, johon autoilijan ei voi olettaa varautuvan.

Käytännössä tämä on kuitenkin hirveä riesa, joka meidänkin perheessämme aiheuttaa vähän jännitteitä. Onko tätä sääntöä nyt sitten pakko noudattaa lapsen kanssa liikkuessa? Aika moni jättää noudattamatta.

Jos pikkulapsen kanssa on liikkeellä itse jalan ja lapsi kulkee pyörällä, jokaisesta risteyksestä tulee hirveä show. Ensin pysähdytään, sitten noustaan pyörältä, varmistetaan että ylitys on turvallinen, talutetaan, noustaan pyörälle… Huh.

Vielä rankempi show on, jos itse ajaa pyörällä ajoradalla ja lapsi jalkakäytävällä.

Jännite syntyy siis siitä, että vaimon mielestä tässä voisi noudattaa maalaisjärkeä ja antaa lapsen polkea, kunhan ylitys tehdään aikuisen kanssa yhdessä. Minä puolestani haluaisin iskostaa talutussäännön alusta lähtien selkäytimeen niin, että muita tapoja ei ole, kun esikoinen on neljän vuoden päästä lähdössä fillarilla kouluun.

Mitä mieltä te olette?


Kommentoi (33)


Byrokratia söi Kantoliinaisän

Teksti: | Julkaistu 31.8.2013

Kuopus haukkasi suklaata, Kantoliinaisä kakkaa. Parempi näin päin.

Kuopus haukkasi suklaata, Kantoliinaisä kakkaa. Parempi näin päin.

Ensin anteeksipyyntö innokkaille blogin seuraajille. Blogi ei ole hetkeen päivittynyt, koska olen ollut perheen kanssa reissussa Virossa. @heidi kertoo siitä varmasti tuonnempana lisää omassa blogissaan, kunhan palataan kotiin. Sitä sopii odottaa innolla.

Minä puolestaan odotan innolla, onko Kela muistanut minua postilla reissun aikana.

Olen nähkääs isäkuukaudella, paitsi että tavallaan en ole. Tarina menee näin:

Minulle on ollut kaiken aikaa ihan selviö, että minähän pidän isäkuukauden. Sitä piti tosin lykätä vähän, kun oli erilaisia erikoistehtäviä töissä, mutta ilmoitin sekä työpaikan pomoille että Kelan byrokraateille pitäväni isäkuukauden elokuun alkupuolelta syyskuun puoliväliin.

Muistan, miten soitin helmi-maaliskuussa Kelaan ja kysyin, voiko näin tehdä. Kysyin, mihin mennessä isäkuukausi on pidettävä. Sain ihan mainiota puhelinpalvelua. Sitten menin Kelan verkkosivuille ja ilmoitin tarkat päivät, koska isäkuukauteni pidän.

Kun olin nyt sitten ollut isäkuukaudella kaksi viikkoa, aloin ihmetellä, ettei rahaa kuulu. Menin tsekkaamaan tilanteen Kelan verkkopalvelusta. Selvisi, että en ollut hakenut isäkuukautta, vain ilmoittanut siitä. Paperissa oli ihan oikeat päivämäärät, mutta väärässä paperissa.

No ei hätää, täyttelin sitten uuden hakemuksen. Onneksi on tilillä parin kuukauden hätävararahat, eli tällaisesta selviää – kunhan sitä pätäkkää jossain vaiheessa tulee.

Painoin lähetä – nappia. Kone ilmoitti, että isäkuukautta olisi pitänyt hakea kaksi kuukautta ennen isäkuukauden alkua. Että onko minulla jotain selityksiä, joiden perusteella tämä myöhästyminen voidaan antaa anteeksi? Vastaus tekstikenttään tuohon alle, kiitos.

Mitä tuossa nyt voi sitten sanoa? Pitääkö pokkuroida? Keksiä joku poliittisesti korrekti syy? Tehdä katumusharjoituksia? Väärentää lääkärintodistus? Miten tämä on näin hankalaa?

Kirjoitin, että luulin täyttäneeni kaikki tarpeelliset paperit, kun olin ilmoittanut, koska isäkuukauden pidän. Että tämä byrokratian kiemura, jossa ilmoituksen lisäksi pitää hakea, pääsi yllättämään.

Onkohan se tarpeeksi hyvä selitys? Jännittää. Odottaako matkalta kotiin palatessa nuhdekirje vai myöntävä päätös? Vai onko byrokratia jauhanut koko isäkuukauteni kadoksiin ja jättänyt vastaamatta? Ja jos Kelan mielestä en ole isäkuukaudella, suuttuuko töissä pomo, koska olen tahtomattani juksannut? Pitääkö mennä jo maanantaina töihin, jos päätöstä ei ole?

Miksevät nämä asiat voisi olla helppoja? Kaikki kaveritkin valittavat, että isäkuukausihakemuksia täyttäessä pelottaaa, että yksi ruksi on väärässä kohdassa ja kaikki menee peruuttamattomasti pilalle. Kävikö minulle nyt niin?

Ja onko tämä hankalaa tarkoituksella vai siksi, että osa porukasta astuisi ansaan ja Kela saisi hyvän verukkeen olla maksamatta?


Kommentoi (12)


Lasten festarit + Vaasankadun kirppis + ravintolapäivä = voitto!

Teksti: | Julkaistu 18.8.2013

Lasten festareilla oli paljon porukkaa. Tässä vain pieni osa. Ruotsinkielinen lastenmusa ei vetänyt suurinta massaa, eikä kyllä herättänyt suuria tuntoja meidänkään pojuissa.

Lasten festareilla oli paljon porukkaa. Tässä vain pieni osa. Ruotsinkielinen lastenmusa ei vetänyt suurinta massaa, eikä kyllä herättänyt suuria tuntoja meidänkään pojuissa.

Tämän päivän piti olla sellainen, jolloin ei tehdä mitään erikoista. Josko aamulla käytäisiin poikien kanssa jossain sillä välin, kun @heidi pesee maton, ehkä leikkipuistossa.

Mutta päätettiin lähteä Lasten festareille, kun kuultiin, että sellaiset on.

Laatikkopyörä on hyvä tukikohta. Pitäisi duunata tuohon vielä Ursulan mallin mukaan eväidensyöntipöytä.

Laatikkopyörä on hyvä tukikohta. Pitäisi duunata tuohon vielä Ursulan mallin mukaan eväidensyöntipöytä.

Ja jumankekka että siellä oli väkeä. Esikoinen teki jotain ihan ennalta odottamatonta ja jaksoi jonottaa pomppulinnaan. Katsottiin paloauto, hinausauto (”Isi? Saanko tuollaisen joululahjaksi?”) ja poliisien moottoripyörät. Välillä syötiin eväitä laatikkopyörän kyydissä.

Laatikkopyörästä Kuopus kantoreppuun, Esikoinen omille jaloille ihmettelemään festarimeininkiä.

Laatikkopyörästä Kuopus kantoreppuun, Esikoinen omille jaloille ihmettelemään festarimeininkiä.

Babboen / Johnny Locon / Urban Arrow’n koeajopisteellä oli ruuhkaa. Muutama ennestään tuntematon blogin lukija tuli juttusille kyselemään pyörästä. Laatikkopyöriä näkyi festarien parkkiksella muutama, pyörien perävaunuja varmaan sata (no, ehkä kaksikymmentä aikuisten oikeesti). Perhepyöräily tuntuu lyövän läpi isomminkin kuin vain mun omassa päässä. (Voiskohan täällä pian käydä niin kuin Hollannissa?)

Pomppulinna! Tää oli niin siisti juttu, että kolmivuotias jaksoi jonottaa kymmenen minuuttia. Olen hämmästynyt.

Pomppulinna! Tää oli niin siisti juttu, että kolmivuotias jaksoi jonottaa kymmenen minuuttia. Olen hämmästynyt.

Paluumatkalla Kallion läpi ajattelin, että väistetään Hesarin ikävä ajoratapätkä ja koukataan Vaasankadun kävelykatukokeilun kautta. Ja mitä löytyi? Valtava Portobellon tie keskeltä kotikaupunkia! Ankealla kävelykadulla oli kirppispäivä ja rotwallin reunalla istui kymmeniä ja taas kymmeniä ihmisiä kauppaamassa aarteitaan.

Vaasankadun kirpparipäivä. Tää tän autottomuuden pointti on: tulee tilaa tehdä siistejä juttuja.

Vaasankadun kirpparipäivä. Tää tän autottomuuden pointti on: tulee tilaa tehdä siistejä juttuja.

Kävelykadun puuhanainen tuli kehumaan pyörää ja juteltiin, että näin sen pitäisi mennä: viikonloppuisin hyvä karnevaalimeininki, katu käyttöön eikä vain parkkipaikaksi. Tämä kuulemma oli Vaasankadun kävelykatuporukan toive, mutta kaupunki piti liian hankalana, koska kadun varteen pysäköidyt autot olisi pitänyt hinata pois joka viikko. Kun suljettiin tie koko kesäksi, hinausapua tarvittiin vain kerran.

Tää on just tätä. Koska hyvin tekemisestä olisi vaivaa, tehdään halvalla ja huonosti. Nyt kävelykatumeininki ankeuttaa kadun ja kiusaa autoilijoita turhan päiten suurimman osan aikaa, että voidaan ehkä kerran kuussa tehdä jotain näin siistiä.

No, tämän näkeminen tuntui voitolta sen tyhjän kävelykadun tsekkaamisen aiheuttaman ankeuden jälkeen.

Kotimatkalla ehdin melkein kaartaa omaan pihaan, kun puhelin soi. Siellä oli Esikoisen kummisetä.

– Pyöräilit just ohi. Tässä naapurissa on popup-kahvila, josta saa punajuurikakkua. Tuu käymään!

Ravintolapäivä lähiössä! Voitto! (Ja punajuurikakku, se oli kuin porkkanakakkua – mutta punajuurilla. Ihan tolkuttoman hyvää.)

Mahtava päivä, ja vielä tätä on jäljellä. Oli vaan pakko pysähtyä hetkeksi hehkuttamaan.

Ainoa vastoinkäyminen: Ajoin viikon mittaisen ruokkoamattoman sängen pois. Tai sitä tehdessäni ajattelin, että ei, kokeilempa tällaisia italialaistyyppisiä kapeita keikariviiksiä.

Ja sitten aamiaispäytään ylpeänä esittelemään ylähuulta.

– Jaa. Mistäs sait innostuksen kokeilla tuollaista amis-lookia?

IMG_0027


Kommentoi (0)



”Ole valovainen, ettei kaikki autot aja sinua lituskaksi”

Teksti: | Julkaistu 4.7.2013

Kun minulta kysytään, miksi laatikkopyörä on niin hieno juttu, sanon että se tekee päiväkotimatkoista helppoja. Se on valehtelua. Meidän muksu ei suostunut keväällä pyörän kyytiin, koska se halusi pyöräillä itse.

Pyöräily tarkoittaa kaksivuotiaalla potkupyöräilyä. Meillä on Islabikesin Rothan -potkupyörä, joka oli sairaan kallis. Ostin sen pojalle kaksivuotislahjaksi. Se on ollut tosi hitti. Onneksi ja valitettavasti. Laatikkopyörä ei oikeastaan ole kulkuneuvo, se on huoltoauto. Siihen keräillään vilttiketju matkan varrelta, jos tarpeen. Muuten tehtävä on vain ajaa perässä.

Yleensä vajaan kilometrin päiväkotimatkaan kuuluu pätkä holtitonta kaahaamista, pätkä asiallista ajoa, pari pitkää maailmanihmettelypysähdystä ja viimeisen nousun hidas mitä-jos-ei-nyt-kuitenkaan-mentäis-päiväkotiin -vitkuttelu.

Nykyään saattaa kuulua myös pätkä, jolla kaksivuotias yrittää saada mahdollisimman pitkän lukkojarrutusviivan aikaan käsijarrulla. ”Katto, mä liftaan” (driftaan, kuten autot-sarjan spinnoff-piirretyissä)

Matkaan kuuluu myös pelkkää kapeaa jalkakäytävää ja neljä risteystä. Potkupyörällä onkin treenattu tasapainon lisäksi liikenteen joukossa kulkemista.

Se ei ole ihan yksinkertaista.

Meidän perheessä ollaan tosi tarkkoja siitä, että jalkakäytävillä ei pyöräillä. Kun liikutaan äidin tai isän kyydissä laatikkopyörällä tai lastenistuimessa, mennään aina ajoradalla.

Sen sijaan lapset eivät koskaan pyöräile ajoradalla, vaan aina jalkakäytävällä.

Kaksivuotiaalle kaksoisstandardi on hankala.

Poika ehti oppia aikuisten säännön jo kevättalvella. Minähän pyöräilen vuoden ympäri, poika ei. Sitten poika aloitti potkupyöräilyn, ja ensimmäiset reissut seurasin jalan.

Sitten lähdin saattamaan pyörällä pitkin ajorataa. Poika potkutteli jalkakäytävällä. Risteyksessä ohjasin kiveyksen reunaan, nousin pyörän selästä ja lähdin taluttamaan pyörää jalkakäytävällä, jotta ylittäisimme suojatien yhdessä.

Poika katsoi minua tyrmistyneenä. ”Aikuilet pyölällä ajolalalle! Aikuilet pyölällä ajolalalle!”

Niin. Taas on tosiaan eri säännöt, jos pyörää taluttaa. On hankalaa.

————–

Pitkän kesäloman jälkeen lähdin ensimmäistä kertaa tällä viikolla töihin.

”Millä isi menet töihin?”

”Pyörällä.”

”Millä pyörällä?”

”Isin pyörällä.”

”Millä me mennään sitten äidin kanssa leikkipuistoon?”

”Sillä isolla laatikkopyörällä.”

”Etkö sinä menekään sillä töihin?”

”Ei, kun meillä on monta pyörää. Isi menee sillä Pelagolla, missä sinä istut sylissä.”

”Ai äidin pyörällä?”

”Ei kun se on isin pyörä. Äiti vain lainaa sitä usein.”

”Ai jaa.”

”Joo. No hei hei nyt, pitäkäähän hauskaa!”

”Isi?”

”No?”

”Aja sitten valovasti siellä autotiellä, ettei ne kaikki autot aja sinua lituskaksi.”


Kommentoi (2)