Ihanneisä houkuttelee lapset ulkoilemaan (mutta ei näin)

Teksti: | Julkaistu 13.3.2014

Ensin ei lähdetä ulos, sitten ei suostuta sisään ennen pimeää.

Ensin ei lähdetä ulos, sitten ei suostuta sisään ennen pimeää.

Meidän vanhempi poika (3,5v) oppi pyöräilemään ilman apupyöriä eilen.

Tänään oli kevään kaunein päivä ja jätkät vain halusivat leikkiä majaleikkiä olohuoneessa.

– Hei lähdetään ulos. Vaikka pyöräilemään.

– Joo! Skeittiparkkiin!

– Voidaan mennä huomenna, mutta nyt se on täynnä isompia poikia. Ei mennä sinne tänään. Mennään jonnekin muualle.

– Ei kun mä haluan hyppyreitä!

– Tuossa takapihallakin on hyppyreitä. Voidaan mennä metsään.

– Ei siellä ole hyppyreitä! Mä haluun skeittiparkkiin.

(Miettii)

– Hei kuule, skeittiparkit on vain harjoitusta varten. Oikeasti kaikki haluavat ajaa metsässä.

– En usko.

– No katsotaanko tietokoneelta video?

(Epäileväinen mutristus) – No joo.

Ei ollut taas suunniteltu juttu tämä. Youtubesta etsin MTB-videota ja panin ekan pyörimään. Oli tämä.

)

Ei ollut vaikeuksia enää saada poikia ulos. Yllättävän vähän tarvittiin paikkailuakaan.

Nössöt taluttaa, tosimiehet ajaa potkumopolla kalliolta.

Nössöt taluttaa, tosimiehet ajaa potkumopolla kalliolta.

 


Kommentoi (0)


Päivän lastenhoitovinkki

Teksti: | Julkaistu 14.1.2014

IMG_0062Ulkona on viisitoista astetta pakkasta ja jäätymisvaara. Suojaat lapsesi naaman kivasti pakkaselta tekemällä leipätaikinaa sopivasti ennen ulos lähtöä ja antamalla taaperon imeksiä taikinakoukut. Kasvoille muodostuu tuhti lämpöeristekerros.

Pese pois käytön jälkeen, älä kuitenkaan ennen ulos lähtöä.


Kommentoi (0)


Byrokratia söi Kantoliinaisän

Teksti: | Julkaistu 31.8.2013

Kuopus haukkasi suklaata, Kantoliinaisä kakkaa. Parempi näin päin.

Kuopus haukkasi suklaata, Kantoliinaisä kakkaa. Parempi näin päin.

Ensin anteeksipyyntö innokkaille blogin seuraajille. Blogi ei ole hetkeen päivittynyt, koska olen ollut perheen kanssa reissussa Virossa. @heidi kertoo siitä varmasti tuonnempana lisää omassa blogissaan, kunhan palataan kotiin. Sitä sopii odottaa innolla.

Minä puolestaan odotan innolla, onko Kela muistanut minua postilla reissun aikana.

Olen nähkääs isäkuukaudella, paitsi että tavallaan en ole. Tarina menee näin:

Minulle on ollut kaiken aikaa ihan selviö, että minähän pidän isäkuukauden. Sitä piti tosin lykätä vähän, kun oli erilaisia erikoistehtäviä töissä, mutta ilmoitin sekä työpaikan pomoille että Kelan byrokraateille pitäväni isäkuukauden elokuun alkupuolelta syyskuun puoliväliin.

Muistan, miten soitin helmi-maaliskuussa Kelaan ja kysyin, voiko näin tehdä. Kysyin, mihin mennessä isäkuukausi on pidettävä. Sain ihan mainiota puhelinpalvelua. Sitten menin Kelan verkkosivuille ja ilmoitin tarkat päivät, koska isäkuukauteni pidän.

Kun olin nyt sitten ollut isäkuukaudella kaksi viikkoa, aloin ihmetellä, ettei rahaa kuulu. Menin tsekkaamaan tilanteen Kelan verkkopalvelusta. Selvisi, että en ollut hakenut isäkuukautta, vain ilmoittanut siitä. Paperissa oli ihan oikeat päivämäärät, mutta väärässä paperissa.

No ei hätää, täyttelin sitten uuden hakemuksen. Onneksi on tilillä parin kuukauden hätävararahat, eli tällaisesta selviää – kunhan sitä pätäkkää jossain vaiheessa tulee.

Painoin lähetä – nappia. Kone ilmoitti, että isäkuukautta olisi pitänyt hakea kaksi kuukautta ennen isäkuukauden alkua. Että onko minulla jotain selityksiä, joiden perusteella tämä myöhästyminen voidaan antaa anteeksi? Vastaus tekstikenttään tuohon alle, kiitos.

Mitä tuossa nyt voi sitten sanoa? Pitääkö pokkuroida? Keksiä joku poliittisesti korrekti syy? Tehdä katumusharjoituksia? Väärentää lääkärintodistus? Miten tämä on näin hankalaa?

Kirjoitin, että luulin täyttäneeni kaikki tarpeelliset paperit, kun olin ilmoittanut, koska isäkuukauden pidän. Että tämä byrokratian kiemura, jossa ilmoituksen lisäksi pitää hakea, pääsi yllättämään.

Onkohan se tarpeeksi hyvä selitys? Jännittää. Odottaako matkalta kotiin palatessa nuhdekirje vai myöntävä päätös? Vai onko byrokratia jauhanut koko isäkuukauteni kadoksiin ja jättänyt vastaamatta? Ja jos Kelan mielestä en ole isäkuukaudella, suuttuuko töissä pomo, koska olen tahtomattani juksannut? Pitääkö mennä jo maanantaina töihin, jos päätöstä ei ole?

Miksevät nämä asiat voisi olla helppoja? Kaikki kaveritkin valittavat, että isäkuukausihakemuksia täyttäessä pelottaaa, että yksi ruksi on väärässä kohdassa ja kaikki menee peruuttamattomasti pilalle. Kävikö minulle nyt niin?

Ja onko tämä hankalaa tarkoituksella vai siksi, että osa porukasta astuisi ansaan ja Kela saisi hyvän verukkeen olla maksamatta?


Kommentoi (12)



Ylösalaisinmaailma

Teksti: | Julkaistu 25.7.2013

Ihan siltä varalta, että joku kuvittelisi, että meillä on jotenkin tää lasten kasvatus hanskassa. Ei ole. Meillä asiat on välillä tosi väärinpäin.

Yritettiin syöttää yksivuotiasta. Näin kävi.

Vaikkei meistä ole roolimalleiksi, niin meillä on kyllä kulmakunnan hienoimmat pyöräilykypärät. Ja vielä on viisi päivää aikaa osallistua arvontaan ja voittaa omalle muksulle päähän orava.
Oravakypäräarvonta, mulle heti!


Kommentoi (4)


Keksejä. Keksejä!

Teksti: | Julkaistu 8.7.2013

WP_001742

Uhkailu, lahjonta, kiristys. Tällähän lapset kasvatetaan.

Laatikkopyörän kyydissä se menee jotenkin näin:

Uhkailu: Jos et nyt käyttäydy kunnolla, pannaan sulle turvavyöt saman tie.

Kiristys: Jos tuo huutaminen ei lopu, niin et saa katsoa piirrettyjä kotona.

Lahjonta: Jotain pureskeltavaa kakaroille, että pysyvät hiljaa.

————-

Tänään olin oikein perinpohjaisen nerokas ja ostin muksuille paketillisen muumikeksejä Kurvin K-kaupasta. Että pysyisivät ihannelapsina koko pitkän matkan. Piti ensin käydä korjaamassa Suvilahteen känni-illan puolivälissä jäänyt pyörä, josta oli kumi puhki. Sitten piti polkaista Pakilaan käyttämään Loota ensihuollossa.

Jollain kummallisella harhautuksella (uhkailu vai kiristys?) päästiin Arabianrantaan asti ennen kuin keksijemma piti korkata.

Ensin meni ihan mahtavasti. Lootassa oli kaksi poikaa, jotka olivat hiljaa ja keskittyivät ahmimaan keksejä.

Jatkettiin Vantaajoenvartta. Jossain Oulunkylän siirtolapuutarhan tietämillä alkoi hymy olla molemmilla korvissa. Vanhempi heitteli puolikkaita muumimammoja pusikkoon ja tarjosi niitä vauhdissa kuski-äidille ja viereistä pyörää polkeneelle isälle. Kuopus tuohtui aina, kun keksipussista tarjottiin herkkuja niin kauas, ettei santsikäsi yltänyt pussin pohjalle.

Kaksi kilometriä myöhemmin kaksivuotias kirkui kuin palosireeni pitkin pusikkoreittiä ja nuorempi hihitti taukoamatta. ”Joo ihan vaan yhdet otettiin” -meininki kiihtyi siihen tahtiin, että keksipussi piti takavarikoida.

Mikä ei tietenkään auttanut mitään, koska kolmannes keksipaketin sisällöstä oli jemmattu laatikon pohjalle. Isompi kurotteli sieltä herkkuja ja jakoi niitä nuoremmalle.

Sanovat, että sokerihumala on vain myytti. Minä sanon, että höps. Minä näin.

——–

Oli hieno päivä. Käytiin aamulla uimassa ja leikkipuistossa. Siellä oli yksi Bakfietsi parkissa ja meidän vanhan Bakfietsin ostanut @salli tuli juttelemaan heti kun karautettiin Tuorinniemen nurmikolle. Oli mukava vaihtaa kuulumiset!

Lähihuoltomies Börje vastasi puhelimeen laatikkopyörän kyydistä Kööpenhaminasta ja ihmetteli, että minkä etiäisen perusteella osasin soitella just nyt. Onneksi Börjellä oli varamies töissä, joten sain hankittua leikkipuiston naapurista sisäkumin Pelagon rikkoutuneen tilalle.

Sörnäisissä testattiin Fafasin falafelit. Mahtavaa kamaa. Ja mahtia oli myöskin hävyttömästi karauttaa Bakfiets sisään terassille nukkuva muksu kyydissä. Jos lastenrattailla saa tulla, niin kyllähän tälläkin, eiks je?

Ihana-kahvilaankin olisi ajettu pyörä varmaan sisään asti, mutta se ei ollut auki. Oli silti mahtava käydä pyörähtämässä Kalasatamassa. Tykkään epäpaikoista. Ja Kalasataman valtava rakennustyömaa kaiken keskellä, se on epäpaikkojen aatelia.

Oletteko muuten hokasnneet, että kyltistä ”Tervetuloa Kalasatamaan” saa tosi helposti väärinluettua ”Tervetuloa kalastamaan”?

Pakilassa käytiin @pa:n palveltavana Liikkuvan Laatikon huollossa. Bakfietsin sähköissä oli jotain kummallista, asia korjaantui vaihtamalla akku. Virtaa kyllä sai ja avustus toimi, mutta vastaladatulla akulla ohjauspaneli näytti tyhjää patteria ja nolla-rangea. Paulin pulju on kyllä kesäkelillä viihtyisintä fillarikauppaa, kun lapset voivat leikkiä omakotitalon pihalla samalla kun pyörää puunataan kuntoon. Huippumeininki!

Vähän hinguin Fr8:ia tai Gr8:ia seuraavasta Workcycles-pyöräkuormasta, joka kuulemma rantautuu Helsinkiin lähiviikkoina…

Tauko

Tauko

————–

Laatikkopyörälle tuli tänään täyteen 700 ajettua kilometriä. Pelkästään tämän päivän retkeltä Herttoniemi – Sörnäinen – Pakila – Herttoniemi kertyi melkein neljäkymppiä matkaa. Ne ovat melko lyhyitä kilometrejä, sähköapu on kyllä tehnyt ajamisesta helppoa.

Kotona juteltiin, että meinää vatsa molemmilla kasvaa.

– No mutta kyllähän tuolla pyörällä tulee liikuttua aika paljon

– Kun siinä on se sähköapu niin ei ne kalorit pala…

– On se silti vastaa kuntoiluna kävelyä, ja tulihan tänäänkin poljettua pari tuntia

– Ei se kyllä vastaa. Kaksi lasta kärryissä on ihan eri meininki.

– Mmmmm. Pitäiskö piilottaa akku?

– No meidän pyöräily kyllä loppuis siihen.


Kommentoi (8)


Kultsi, hukutin kakarat

Teksti: | Julkaistu 1.7.2013

SavedPicture-201371183831.jpg

Oltiin viikonloppuna poikien kanssa kolmestaan uimassa. Sellaisella rauhallisella rantakaistaleella, jolla ei ollut muita. Kaksivuotias puljasi kellukkeet selässä vyötärönsyvyisessä vedessä, yksivuotias lillutteli varpaita vesirajassa.

Ajattelin, että tämähän nyt on niin uskomattoman nättiä, että pitää ottaa kuva. Hain kännykän ja sihtasin. Että mitä ihmettä se kaksivuotias tekee.

Kaksivuotias oli kiepsahtanut kellukkeiden varaan ja riuhtoi kasvoja pinnalle. Ei onnistunut. Ei näyttänyt hyvältä. Näytti pahalta.

Kahlasin polvenkorkuiseen veteen ja nostin pojan syliin. Vettä ei ollut paljon, mutta ihan tarpeeksi. Jalat eivät yltäneet enää pohjaan sen jälkeen, kun kellukkeet olivat vieneet tasapainon.

”Hienosti pidätit hengitystä!” keksin kehua, kun poika ei ruvennut yskimään vettä. Ei uskonut, että oli hienoa. Vähän siinä oli kyllä hankala isänkin pitää rauhallista kulissia yllä.

Mutta rantaan oli jäätävä, ettei tulisi pysyvää uimakammoa. Hupsuttelin ja houkutin. Lopulta pystyttiin nauramaan taas, molemmat.

Vaimo ei nauranut, kun kerroin kokemukset. Ei ottanut eroakaan tai vienyt lapsia. Onneksi ei tarvinnut sanoa, että hukutin kakarat. Vaan että ainoastaan melkein. Ja vain toisen.

Elämä on hauras

Ei silti voi kieltää vesileikkejä. Tai juoksemista kalliolla. Tai pyöräilyharjoituksia.

Mutta silti. Kun esikoinen syntyi, sanoin, että murtumia pitää tulla ennen kuin täytetään 18. Muuten ei ole eletty tarpeeksi.

Enää en ole ihan niin varma. Välillä tekisi mieli kääriä lapset sellofaaniin. Etteivät ne vain menisi rikki.

Tai hukkuisi.


Kommentoi (2)