Ihan pakko saada: laatikkopyörä lapselle

Teksti: | Julkaistu 11.8.2013

Lasten laatikkopyörä - DeFietsfabriek-3

Olen potenut nyt yhden kvartaalin ajan pahemmanlaatuista ja täysin järjenvastaista pakkomiellettä, joka välillä iskee kiinni kovaa ja sitten taas helpottaa hetkeksi.

Haluan ostaa lapselleni oman laatikkopyörän.

Olin nähnyt näistä DeFietsfabriekin kolmipyöräisistä laatikkopyöristä kuvia aiemminkin. Olin vitsaillut Tavarafillarin palstalla, että tuollainen olisi pakko saada. Oikeasti olin ajatellut, ettei mitään järkeä.

Mutta sitten kävimme Tukholmassa ja näin tuollaisen pyörän livenä. Se oli menoa.

Lasten laatikkopyörä - DeFietsfabriek-2

Esikoinen hurahti tuohon pyörään ihan täysin, kun kävimme DeFietsfabriekin kaupassa Södermalmilla. Harmi vain, että satulatolppa oli liian pitkä, joten hän ei pystynyt oikeasti ajamaan pyörällä (oli silloin kaksivuotias. Olisi ollut mahtava henkselinpaukuttelujuttu sanoa, että meidän poika on ajanut kaksivuotiaana omalla laatikkopyörällä, mutta ei voi, harmi mikä harmi).

Sanoisin, että tuo pyörä sopii noin nelivuotiaalle. Ehkä pituutta pitäisi olla noin 100 senttiä, että se toimii hyvin. Meidän vanhempi poika on nyt noin 90-senttinen, ja sitä varten satulatolppa pitäisi katkaista ihan lyhyimmilleen. Polkeminen voisi silloin olla hankalaa. Mutta joo, varmaan sekin voisi tuolla jo ajaa.

Lasten laatikkopyörä - DeFietsfabriek

Ja pyörällä voisi ajaa pitkään.

DeFietsbafriekin Simon nosti kaupassa satulatolpan ylimpään asentoon ja ajeli lastenpyörällä itse. Hän kertoi käyvänsä silloin tällöin asioimassa pyörällä lähikaupassa. ”Eli tämä kestää aikuisen painon, ei ongelmia.” Lootaan voi lastata 60 kiloa. Ei mitään järkeä, mutta ihan älyttömän hauskaa.

Kaupassa roikkui pikkufillarin runkoja suurin piirtein kaikissa mahdollisissa väreissä. Simon kokoaa ne, kun tilaus tulee. Me ihastuimme mintunväriseen runkoon ja kyselimme, mitä siitä saisi tehtyä.

Pyörä maksaa 5000 kruunua eli 575 euroa. Ei siis mitään järkeä.

Olisin ostanut pyörän Ruotsin-reissullamme saman tien, jos sellainen olisi ollut saatavilla. Simon kuitenkin kieltäytyi myymästä pyörää ennen kuin on löytänyt siihen sopivat etulokasuojat.

Toiseen kertaan olin ostamassa pyörän kuukautta myöhemmin, kun pojalla oli kolmivuotissynttärit. Pyysin Ruotsin-laivalla työssä käyvän kaverin rahtimuuliksi ja lähetin viestiä Simonille. Saisiko hän pyörän kokoon viikossa.

En saanut vastausta. Tavallaan hyvä. Tätä rahaa ei just nyt ole ihan liikaa, ja kaikki ostamatta jääneet jutut ovat siinä mielessä hyviä juttuja.

Mutta pakkomielle ei mene kokonaan pois, ei millään. En keksi yhtään järkiperustetta tuollaisen pyörän hankkimiseen, etenkään tuolla hinnalla. Mutta se olisi varmasti hyvä pyörä, kestävä ja laatuosista tehty. Tosin varmasti painava ja kallis leikkikalu, sillä ei tuon kanssa lähikauppaa kauemmas voisi lähteä.

Toinen puoli taistelee siisteyspisteiden puolesta. Miten mahtava olisi lastata ostokset lapsen kyytiin. Ja siinä se oppisi, että näin ne kamat kulkevat!

Tämä on juuri niitä tilanteita, joissa toivoisi vaimon olevan napakka järjen ääni ja kotitalouden vahti. Mutta ei.

– No jos jollakulla tuollainen pitäisi Suomessa olla, niin meillä, vaimo sanoi.

– Ja onhan se tosi hieno.


Kommentoi (20)