Taluta suojatiellä -sääntö on lapsia varten

Teksti: | Julkaistu 20.3.2014

Alle 12-vuotias saa pyöräillä jalkakäytävällä, mutta suojatien yli pyörä on talutettava. Noudattaako tätä kukaan?

Alle 12-vuotias saa pyöräillä jalkakäytävällä, mutta suojatien yli pyörä on talutettava. Noudattaako tätä kukaan?

En tiedä, kuinka monta kertaa olen lukenut eri yhteyksissä sen väärän käsityksen, että polkupyörä olisi talutettava suojatien yli. Ei ole. Tai periaatteessa on, mutta aikuisen vinkkelistä säännön hokemisessa ei ole mitään tolkkua.

Sääntöjen vastaisesti suojatiellä voi nimittäin pyöräillä vain, jos sitä ennen JA sen jälkeen pyöräilee sääntöjen vastaisesti jalkakäytävällä. Jalkakäytävällä ei saa pyöräillä, joten poliisin ja huolestuneiden kansalaisten jatkuva toistelu pyörän suojatiellä taluttamisesta on absurdi.

Siitä tietenkin sopisi sanoa tiukemmin, että jalkakäytävällä ei saa pyöräillä, koska siitä seuraa kaikenlaista ikävää. Kapeilla jalkakäytävillä pyöräilijä aiheuttaa vaaraa jalankulkijoille, ja tullessaan risteykseen hän on itselleen vaaraksi.

Jalkakäytävällä pyöräily on vaarallista, koska sieltä autotielle pärähtävä pyöräilijä tulee autoilijalle yllätyksenä. Millään kohtuudella ei voi olettaa, että autoilijan pitäisi varautua jalkakäytävältä suojatielle laittomasti kiitävään pyöräilijään.

Pyörätiellä ja yhdistetyllä pyörätie-jalkakäytävällä (ns. kevyen liikenteen väylä) saa pyöräillä, ja sen päätteeksi autotien ylittävä suojatie on ns. pyörätien jatke. Sitäkin saa pyöräillä, vaikka se näyttisi ihan suojatieltä.

Ja autoilijan pitäisi olla varautunut pyörätieltä tulevaan pyöräilijään, koska, no, pyörätietä kuljetaan pyörällä ja pyöräilynopeutta. Toki väistämissäännöt jne.

Mutta muistakaa lapset!

Paitsi että. 12-vuotiaaksi asti lapset saavat ajaa jalkakäytävällä pyörällä. Olen nyt syvällisemmin tajunnut tämän viimeeksi kuluneen viikon aikana, kun olen seurannut 3,5-vuotiaan esikoiseni pyöräilyharjoituksia. Hänellä on edessä jalkakäytäväpyöräilijän uraa jopa 8,5 vuotta.

10-vuotias voi ajaa fillarilla jalkakäytävää jo melkoista vauhtia – ja yllättää risteyksessä autoilijan.

Mikä järkevä laki! Lapset pitää opettaa taluttamaan suojatien yli, koska he ovat jalkakäytävällä pyöräilevä poikkeus, johon autoilijan ei voi olettaa varautuvan.

Käytännössä tämä on kuitenkin hirveä riesa, joka meidänkin perheessämme aiheuttaa vähän jännitteitä. Onko tätä sääntöä nyt sitten pakko noudattaa lapsen kanssa liikkuessa? Aika moni jättää noudattamatta.

Jos pikkulapsen kanssa on liikkeellä itse jalan ja lapsi kulkee pyörällä, jokaisesta risteyksestä tulee hirveä show. Ensin pysähdytään, sitten noustaan pyörältä, varmistetaan että ylitys on turvallinen, talutetaan, noustaan pyörälle… Huh.

Vielä rankempi show on, jos itse ajaa pyörällä ajoradalla ja lapsi jalkakäytävällä.

Jännite syntyy siis siitä, että vaimon mielestä tässä voisi noudattaa maalaisjärkeä ja antaa lapsen polkea, kunhan ylitys tehdään aikuisen kanssa yhdessä. Minä puolestani haluaisin iskostaa talutussäännön alusta lähtien selkäytimeen niin, että muita tapoja ei ole, kun esikoinen on neljän vuoden päästä lähdössä fillarilla kouluun.

Mitä mieltä te olette?


Kommentoi (33)


Pyöräteiden talvikunnossapito, näin se toimii käytännössä

Teksti: | Julkaistu 16.3.2014

Talvellakin voi pyöräillä, JOS pyörätiet on aurattu. Yleensä lumisadetta seuraavana päivänä ei ole.

Talvellakin voi pyöräillä, JOS pyörätiet on aurattu. Yleensä lumisadetta seuraavana päivänä ei ole.

Ajateltiin lähteä Heurekaan näin sunnuntaina, kun siellä on ilmaiset planetaarionäytöksetkin.

Herttoniemestä Tikkurilaan on 12 kilometriä fillarilla, noin 45 minuuttia polkupyörällä rauhalliseen tahtiin. Vähän retkeilyn puolella, muttei mitenkään mahdoton.

Itse asiassa, nyt kun tuo aurinkokin vähän pilkistää pilvenraosta, voisi olla kivakin tapa liikkua. Saisi ulkoilmaa ja vähän läskeille liikettä. Ja lapset olisivat lämpimässä kuomun alla.

Mutta koska eilen satoi lunta, melkoisella varmuudella pyörätiet ovat ihan ajokelvottomassa kunnossa tänään.

Lasten kanssa ei oikein viitsi lähteä kokeilemaan. Teoriassa on mahdollista, että lumityöt on tehty, mutta koska kokemus osoittaa toisin, ei oteta riskiä.

Sen sijaan mennään julkisilla. Herttoniemestä Tikkurilaan pitää mennä keskustan kautta, pelkkä yliämääräinen kierros on jotakuinkin tuo 12 kilometriä. Aikaa menee yli tunti, siis kolmannes enemmän kuin hoidettuja pyöräteitä.

Korneintahan tässä on, että JOS ne pyörätiet on aurattu, homma menee hukkaan, koska mie en usko. Tämähän tämän koko pyöräteiden talvihuollon ongelma on: kun laatu vaihtelee, vain kuntopyöräilijät vaivautuvat tsekkaamaan kunnon. Tavalliset ihmiset vaihtavat autoon tai julkiseen, kun fillariteiden kuntoon ei voi luottaa.


Kommentoi (1)


Ihanneisä houkuttelee lapset ulkoilemaan (mutta ei näin)

Teksti: | Julkaistu 13.3.2014

Ensin ei lähdetä ulos, sitten ei suostuta sisään ennen pimeää.

Ensin ei lähdetä ulos, sitten ei suostuta sisään ennen pimeää.

Meidän vanhempi poika (3,5v) oppi pyöräilemään ilman apupyöriä eilen.

Tänään oli kevään kaunein päivä ja jätkät vain halusivat leikkiä majaleikkiä olohuoneessa.

– Hei lähdetään ulos. Vaikka pyöräilemään.

– Joo! Skeittiparkkiin!

– Voidaan mennä huomenna, mutta nyt se on täynnä isompia poikia. Ei mennä sinne tänään. Mennään jonnekin muualle.

– Ei kun mä haluan hyppyreitä!

– Tuossa takapihallakin on hyppyreitä. Voidaan mennä metsään.

– Ei siellä ole hyppyreitä! Mä haluun skeittiparkkiin.

(Miettii)

– Hei kuule, skeittiparkit on vain harjoitusta varten. Oikeasti kaikki haluavat ajaa metsässä.

– En usko.

– No katsotaanko tietokoneelta video?

(Epäileväinen mutristus) – No joo.

Ei ollut taas suunniteltu juttu tämä. Youtubesta etsin MTB-videota ja panin ekan pyörimään. Oli tämä.

)

Ei ollut vaikeuksia enää saada poikia ulos. Yllättävän vähän tarvittiin paikkailuakaan.

Nössöt taluttaa, tosimiehet ajaa potkumopolla kalliolta.

Nössöt taluttaa, tosimiehet ajaa potkumopolla kalliolta.

 


Kommentoi (0)



Pyöräilyn terveysonnenpyörä

Teksti: | Julkaistu 16.2.2014

Ajauduin taas kaverini kanssa keskusteluun pyöräilystä ja kypärän käytöstä. Pitääkö kypärää käyttää aina ja miksi?

Kyllä, kypärää kannattaa käyttää, koska se voi pelastaa hengen. Mutta ennen kaikkea kannattaa pyöräillä, koska se on terveellistä.

Päädyn näihin keskusteluihin, koska tapani on rauhoitella ihmisiä, jotka pitävät pyöräilyä ilman kypärää vaarallisena. Ei se ole. Pyöräily on terveellistä, kypärän kanssa tai ilman. Kypärän käyttö vain pienentää riskiä kuolla tai vammautua sen epätodennäköisen onnettomuuden sattuessa.

Aihe on hankala, koska siihen liittyy tilastollista ajattelua, joka on arjessa aika vierasta. Asiat joko tapahtuvat tai eivät tapahdu, ja aina on parempi vetää varman päälle.

————–

Kuviota on ehkä helpompi ajatella ajatusleikin avulla.

Kuvitellaan, että pyöräily on jättimäinen onnenpyöräpeli. Pelissä on tuhat onnenosumaa ja yksi musta rosvosektori.

Jokainen pyöräytys vastaa pyöräilypäivää. Jokaisella onnekkaalla pyöräytyksellä terveys kohenee, minkä seurauksena elinikä pitenee kaksi tuntia.

Tuhatta tylsää ja terveellistä onnettomuuspäivää kohden on yksi onnettomuuspäivä, onnenpyörän rosvosektori. Silloin onnenpyörää pyöräytetään uudestaan, jotta nähdään miten kävi.

Ylivoimaisesti suurimmasta osasta pyöräilyonnettomuuksia selviää säikähdyksellä tai naarmuilla. Ehkä yksi sadasta johtaa vakavampaan vammaan, kuten vaikkapa murtuneeseen ranteeseen tai solisluuhun.

Tuhatta onnettomuutta kohden on yksi erityisen onneton tapaus, jolloin pää kolahtaa katuun. Onnenpyörässä tulee kaksi rosvosektoripyöräytystä perän jälkeen.

Tässä kuvitteellisessa pelissä tämä rosvosektoritupla tarkoittaa kuolemaa – paitsi jos käyttää valttia, kypäräkorttia, jolla tuplarosvostakin selviää hengissä.

—————

Vähän yksinkertaista tilastomatematiikkaa tästä onnenpyöräpelistä: Jokaista onnettomuuteen osunutta onnenpyörän pyörähdystä kohden jaetaan voittona yli 80 päivää lisää terveyttä ja elinikää. Kaksi perättäistä rosvosektoria on niin harvinainen yhdistelmä (mahdollisuus on yksi miljoonasta), että tilastollisesti sitä ennen ehtisi voittaa liki 230 vuotta – kolme elinikää – lisää elinaikaa.

Kuoleman ei kannattaisi tällaista uhkapeliä pyörittää. Onnenpyörää hoiteleva viikatemies jää siinä tappiolle, tarkkaan ottaen kolme elämää jokaista kuolemaa kohden.

Yksittäisen pelaajan kannalta kuolema on kuitenkin aito riski. Jos käy huono tuuri, tuplarosvon voi kuitenkin saada jo ensimmäisellä pyöräytyksellä. Siksi olisi typerää pelata ilman kypäräkorttia, joka pelastaisi epätodennäköiseltä epäonnelta.

————–

Pelin luvut on vedetty täysin hatusta eikä se missään nimessä vastaa tarkalleen todellisuutta. (Jos tähän kaivelisi jonkinlaiset aidot numerot ja hioisi sääntöjä, tästä voisi saada melko vähäisellä koodaamisella ihan hyvän pikku aplikaation jollekin nettisivulle, vink vink.)

Ajatusleikin  tarkoitus on kuitenkin havainnollistaa, mitä tarkoittaa, että pyöräilyn hyödyt päihittävät sen riskit.

Pyöräillessä voittaa terveydessä joka päivä ja häviää vain, jos omalle kohdalle sattuu aivan poikkeuksellisen paska mäihä. Silloin se kypärä on hyvä olla päässä.

Kansanterveydellisesti pyöräilyn terveysonnenpyörää kannattaa kuitenkin kannustaa pelaamaan. Mitä useampi pelaa, sitä enemmän voittoja kertyy pottiin. Vaikka yksittäistapauksissa kypäräkortti voi olla olennainen, kokonaisuuden kannalta sillä ei ole merkitystä.


Kommentoi (6)


Kahden tonnin perheauto, kolmen tonnin perhepyörä

Teksti: | Julkaistu 27.6.2013

auto
pyörä

Meillä on nyt auto. Perheauto. Iso farmari.

Koska meillä on myös kaksi lasta, perheauton omistamisessa ei pitäisi olla mitään kummallista. Nelihenkisillä perheillä nyt tapaa olla auto. Koska se on niin kätevää.

Meidän autolle kohotellaan kuitenkin vähän kulmia. ”Huijari”,  tuttava nauroi. ”Ensin sinut valitaan vuoden pyöräilijäksi, ja seuraavalla viikolla hankit auton.”

Oli siinä välissä kaksi viikkoa. Ja hankin myös yhden pyörän pari viikkoa myöhemmin. Mutta silti. Töissäkin naljailivat.

Ostin auton isältäni. Hinnaksi sovittiin kaksi tuhatta euroa. Sen siitä olisi saanut vaihdossa uuteen. En maksanut autosta, vaan ajatus oli, että käytän sitä kesän, myyn pois ja tilitän rahat maksuna autosta. Tavoite olisi tuo kaksi tuhatta euroa.

Se on minusta melko vähän rahaa autosta. Automainoksissa autot maksavat vähintään kymmenen kertaa enemmän.

Ostimme keväällä myös uuden perhepyörän. Se maksoi yli kolme tuhatta euroa. Osan summasta maksoin kuitenkin vaihtokaupalla: kauppias sai mainostilaa blogiin, minä alennusta pyörästä. Mutta silti. Meillä on kolmen tuhannen euron perhepyörä ja kahden tuhannen euron perheauto. Pyörä on vuosimallia 2013, auto vuodelta 1999.

Pyörällä on ajettu nyt vähän yli 500 kilometriä, lähinnä kauppa- ja asiointireissuja. Auto meillä on retkeilyä varten. Kävimme sillä tapaamassa metsään muuttaneita kavereita, koska metsä on niin kaukana, että sinne pääsee vain autolla. Samalla reissulla tapasimme myös järven rantaan muuttaneen veljen ja pellon reunaan muuttaneet ystävät. Matkaa tuli yhteensä melkein tuhat kilometriä. Pitkä retki.

En ole omistanut autoa tällä vuosituhannella. Olen aina vuokrannut auton, kun se on ollut tarpeen. Vuodessa autovuokriin on mennyt noin 1500 euroa.

Automme on niin vanha, että otin siihen vain liikennevakuutuksen. Se maksoi noin 700 euroa vuosi. Koska emme juuri autoile talvella, riittää, että auto olisi vakuutettuna puolet vuodesta. Se maksaisi vain 350 euroa.

Ehkä meidän kannattaisi pitää auto.

Annoin meidän perhepyörän täksi viikoksi lainaan Project Maman Katjalle. Ajattelin, ettei sitä tarvita koko ajan, koska nyt meillä on auto, jolla voi hoitaa isommat kuljetukset.

Koko viikon oli vähän orpo olo. Olisi tehnyt mieli lähteä parin kilometrin päässä olevaan leikkipuistoon pyörällä, mutta molemmat lapset eivät olisi mahtuneet yhden pyörän kyytiin. Uimarannallekin on kärryillä liian pitkä matka. Lopulta lähdimme uimarannalle autolla. Menimme mahdollisimman kaukana olevalle uimarannalle, että siinä olisi ollut enemmän järkeä. Aika järjettömältä se tuntui silti.

Tänään tulimme autolla isäni luo. Aina ennen olemme kulkeneet junalla. Se on mukavaa. Lapset leikkivät leikkivaunussa, vaimo käy ainakin kerran matkan aikana ravintolassa ostamassa kahvin (ja joskus pullan) ja minä surffailen netissä, jos lapset eivät vaadi satuja. Koska meillä on nyt auto, matkat kannattaa tehdä sillä. Vaimoni ei halunnut ajaa, koska satoi. Minä olisin halunnut surffata netissä, mutta en voinut, koska vaimo ei antanut surffata samalla kun ajoin autoa.

”Voidaanko me enää koskaan kulkea junalla?” Vaimo kysyi. ”Ei meidän kannata, koska meillä on nyt tämä auto”, minä sanoin.

”Myydään auto pois”, vaimo pyysi.

Meidän kolmen tonnin perhepyörämme on sähköavusteinen Workcycles Carbogike Long. Pyöristä voi lukea lisää Tavarafillariblogin Laatikkopyörän osto-oppaasta 2013.


Kommentoi (11)