Video pyöräjuhlista

Teksti: | Julkaistu 23.7.2013

Bongasimpa tällaisen hauskan luuppivideon, jonka @marttitulenheimo on kuvannut kun meidän isi sai vuoden pyöräilijä -pystin. Siinä on koko kööri ja Bakfiets.

Ei mulla muuta. Testaanpahan vaan, pystyykö näitä luuppivideioita käyttämään kuvituksena. Ja paistattelen vielä kerran tällä vuoden pyöräilijä -ajatuksella.


Kommentoi (5)


Vinkki: Näin taittelet Bakfietsin kuomun mukaan

Teksti: | Julkaistu 22.7.2013

Bakfietsin kuomun taittelu

Okei, Bakfietsin kuomu ei ole maailman näppärin peli. Mutta näin se taittuu (Klikkaa kuvaa niin pääset tsekkaamaan 15 sekunnin opetusvideon):

1) Irrota ja avaa kuomu auki videon mukaan.

2) Kierrä oviaukon kaari eli takakaari tiukaksi ympyräksi. Käännä päät kerän sisään, niin ne pysyvät hetken paikallaan.

3) Käännä harjakaari samansuuntaiseksi kerän kanssa ja kierrä se samalle ympyrälle.

4) Pidä toisella kädellä pakkaa kasassa ja kietaise nipun ympärille mustekala tai joku muu sopiva remmi. Tässä vaiheessa pystyt myös vähän tiivistämään pakettia vinyylipressun osalta.

Tämä ei kerrasta onnistu, mutta harjoittelemalla paketin saa kasaan aika nopsasti. Nipusta saa harjoittelun jälkeen myös sen verran pienen, että se mahtuu Bakfietsin penkin alle lasten jalkojen taakse.

Ole varovainen, kun harjoittelet! Kerälle jännitetyissä kaarissa on melkoinen voima, ja huolimattomuudesta saa kirjaimellisesti nenilleen.

Toinen varoitus: Kaaret kestävät melkein mitä vain, kun niitä pyörittää rullalle yhteen suuntaan. Parasta taittelutapaa testatessani kokeilin kaaren kääntämistä ns. kahdeksikolle, eli jännitetyn kaaren vempauttamista kierteelle. Se murtui. Lasikuitukaaresta lähtevät säikeet ovat tosi ikävän tuntuisia ihon alla, en suosittele.

Tässä jutussa olevan videon kuvasi @Heidi, jolla on nyt myös oma kuvapäiväkirja meidän perheen pyöräarjesta ja -retkistä. Jos mä oon tylsä, Heidi ei ole. Tsekkaa Kaksi lasta ja laatikko -blogi!


Kommentoi (0)


Isi askartelee: Fillarilukon tuunaus pyörän sisäkumilla

Teksti: | Julkaistu 19.7.2013

2013 - lukko

Okei, nyt kaksi tunnustusta: Olen niin hajamielinen, että jos pääni ei olisi tukevasti kiinni hartioissa, unohtaisin sen todennäköisesti joka toinen päivä kotiin. Toisekseen, en varsinaisesti ole mikään kaiken itse tuunaava tee-se-itse-mies.

Mutta tästä olen semisti ylpeä: Tuunasin justiinsa itselleni täydellisen lukkosysteemin meidän taittopyörään.

Hehkuttelin peruspatenttia jo Tavarafillariblogissa: Vähän ketjua ja Abloyn lukko ja kas, kasassa on kotiavaimella toimiva supervarma pyörälukko, jolla fillari on hyvä juntata kiinni pyörätelineeseen tai betoniporsaaseen. Ei varmasti lähde livohkaan, koska karkaistun ketjun saa poikki vain rälläkällä. Voro valitsee helpomman kohteen, koska vorohan on vielä laiskempi kuin minä.

Hankimme aluksi kaksi kotiavaimeen sarjoitettua Abloy-riippulukkoa, mutta jäin näihin koukkuun: oli vaan niin siistiä, kun pyörät aukesivat samalla avaimella, että piti hankkia kaksi lukkoa lisää kellari- ja ullakkokomeroon.

Nyt fillarit on helppo vaihtaa vaimon kanssa ns. lennosta. Molemmat pystyvät ajamaan molempia pyöriä, ja nyt kun ne aukeavat kotiavaimella, molemmilla on myös avain aina mukana.

Parasta tässä tietenkin on, ettei enää tarvitse muistaa ottaa mukaan kuin yksi avain. Siihen minäkin pystyn, juuri ja juuri.

Kääntöpuoli oli, että superkovasta teräksestä tehty lukko hakkaa ikävästi pyörän runkoon. Ääni on kamala. Pyöräkin menee piloille, kun maaliin tulee reika ja ruoste tilalle.

Ja nyt, tässä se tulee – pyörähörhön perheenisän askarteluvinkki numero yksi: Ota puhjennut lastenrattaan sisäkumi, leikkaa siitä sopiva pala (n. 10cm) ja vetäise kumi lukon päälle. Ei kolise enää. Ja on ihanan pyörä- ja kierrätyshörhöä tuunata mitä tahansa sisäkumeilla.

Parasta on, jos saa valittua kumista kohdan, jossa on paikka. Katso kuva.

Muista myös blogin kypäräarvonta! Vielä on viikko aikaa osallistua…


Kommentoi (0)



Veljekset vesimeloni ja tiikelikissa

Teksti: | Julkaistu 13.7.2013

Veljekset Tiikeri ja Vesimeloni

Veljekset Tiikeri ja Vesimeloni laatikkopyörän kyydissä

Millä saada lapsi pitämään kypärää mukisematta? Uhkailu, kiristys ja lahjonta ovat varmaan ne yleisimmät vaihtoehdot.

Mutta tää on oikea voitto: Meillä on kypärä, jota lapsi itse haluaa pitää.

Meidän esikoinen vihasi kypärää koko viime vuoden. Se oli vähän kiusallista, koska potkupyörällä vauhtia alkoi olla niin että isää hirvitti. Ja välillä vedettiin komeat lipat tangon yli, kun vauhtia oli liikaa.

Mutta keväällä peli meni uusiksi. Ensin esikoinen sai valtava tiikerifanitushurahduksen. Ja sitten lapsimessuilta löytyi Crazy Stuff -tiikerikypärä.

Ennen isä mankui, että voisitko nyt panna kypärän päähän. Nyt poika rukoilee, että voitaisiin lähteä pyöräilemään, että saisi käyttää kypärää.

Sitten se panee menoksi kypärä silmillä.

– Raaauuuuh, minä olen tiikelikissa!

Kuopukselle hankittiin Ruotsin-reissulta vesimelonin näköinen Nutcase-kypärä. Siinä mielessä turhaan Ruotsista, että näitä saisi kyllä ihan Varuste.netistä.

Melonikypäräkin on tosi hauska, ja molemmat pojat saavat spontaaneja kehuja ohikulkijoilta. Ovat polleina. Tai isompi osaa ottaa itseensä, pienempi ei vielä ymmärrä paistatella kehuissa.

Nutcase maksaa kuusikymppiä, Crazy Stuff -kypärät pari kymppiä vähemmän. Molemmat ovat tietenkin tosi tyyriitä verrattuna Bilteman halpiskypärään, jonka taitaa saada alle kahdella kympillä. Mutta ne ovat kyllä laadultaan parempia. Soljet ja kiristykset toimivat paremmin ja ainakin meidän muksujen päähän ne myös istuvat hyvin (vaikka eihän kypärät oikeasti lasten päähän sovi. Ne menevät vinksalleen heti eivätkä kohta.)

En harrasta tavaroiden punnitsemista, mutta käteen Nutcase tuntuu Crazy Stuff -kypäröitä painavammalta. Paino ei ole hyvä juttu, kun se on hennon niskan varassa. Hulluttelukypärä vie siis voiton. Hieno peli, kunhan kestää sen, että vastaantulijoita naurattaa.

Millaista kypärää teillä käytetään? Onko suosikkeja?

Kommentoi tätä postausta, voita Crazy Stuff -oravakypärä

Crazy Stuff Chipmunk -kypärä. Jaossa tämän postauksen kommentoijille.

Crazy Stuff Chipmunk -kypärä. Jaossa tämän postauksen kommentoijille.

Sain keväällä Varuste.netistä Tavarafillarin kuvauksia varten muutaman Crazy Stuff -kypärän. Niistä käyttämättä on jäänyt oravakypärä, joka joutaisi uuteen kotiin. Kypärää ei ole käytetty kuin kerran, mutta alkuperäispaketti on kadonnut aikaa sitten. Eniveis, täysin käyttökelpoinen peli. Sopii kokonsa puolesta jotakuinkin 2-8-vuotiaille.

Jos moinen olisi teillä hitti, kommentoi tätä postausta – niin voit saada meidän käytännössä käyttämättömän oravakypärän postissa kotiisi. Jos ottajia ilmoittautuu useita, arpa ratkaisee. Onnekkain saa lapselleen ihan kreisin oravakypärän.

Kypäräarpajaiset pidetään heinäkuun päätteeksi. Ja jos arpajaisiin tulee yli kolmekymmentä osallistujaa, saa joku lohdutuspalkinnoksi Tavarafillari.fi -pupupaidan.


Kommentoi (73)


Keksejä. Keksejä!

Teksti: | Julkaistu 8.7.2013

WP_001742

Uhkailu, lahjonta, kiristys. Tällähän lapset kasvatetaan.

Laatikkopyörän kyydissä se menee jotenkin näin:

Uhkailu: Jos et nyt käyttäydy kunnolla, pannaan sulle turvavyöt saman tie.

Kiristys: Jos tuo huutaminen ei lopu, niin et saa katsoa piirrettyjä kotona.

Lahjonta: Jotain pureskeltavaa kakaroille, että pysyvät hiljaa.

————-

Tänään olin oikein perinpohjaisen nerokas ja ostin muksuille paketillisen muumikeksejä Kurvin K-kaupasta. Että pysyisivät ihannelapsina koko pitkän matkan. Piti ensin käydä korjaamassa Suvilahteen känni-illan puolivälissä jäänyt pyörä, josta oli kumi puhki. Sitten piti polkaista Pakilaan käyttämään Loota ensihuollossa.

Jollain kummallisella harhautuksella (uhkailu vai kiristys?) päästiin Arabianrantaan asti ennen kuin keksijemma piti korkata.

Ensin meni ihan mahtavasti. Lootassa oli kaksi poikaa, jotka olivat hiljaa ja keskittyivät ahmimaan keksejä.

Jatkettiin Vantaajoenvartta. Jossain Oulunkylän siirtolapuutarhan tietämillä alkoi hymy olla molemmilla korvissa. Vanhempi heitteli puolikkaita muumimammoja pusikkoon ja tarjosi niitä vauhdissa kuski-äidille ja viereistä pyörää polkeneelle isälle. Kuopus tuohtui aina, kun keksipussista tarjottiin herkkuja niin kauas, ettei santsikäsi yltänyt pussin pohjalle.

Kaksi kilometriä myöhemmin kaksivuotias kirkui kuin palosireeni pitkin pusikkoreittiä ja nuorempi hihitti taukoamatta. ”Joo ihan vaan yhdet otettiin” -meininki kiihtyi siihen tahtiin, että keksipussi piti takavarikoida.

Mikä ei tietenkään auttanut mitään, koska kolmannes keksipaketin sisällöstä oli jemmattu laatikon pohjalle. Isompi kurotteli sieltä herkkuja ja jakoi niitä nuoremmalle.

Sanovat, että sokerihumala on vain myytti. Minä sanon, että höps. Minä näin.

——–

Oli hieno päivä. Käytiin aamulla uimassa ja leikkipuistossa. Siellä oli yksi Bakfietsi parkissa ja meidän vanhan Bakfietsin ostanut @salli tuli juttelemaan heti kun karautettiin Tuorinniemen nurmikolle. Oli mukava vaihtaa kuulumiset!

Lähihuoltomies Börje vastasi puhelimeen laatikkopyörän kyydistä Kööpenhaminasta ja ihmetteli, että minkä etiäisen perusteella osasin soitella just nyt. Onneksi Börjellä oli varamies töissä, joten sain hankittua leikkipuiston naapurista sisäkumin Pelagon rikkoutuneen tilalle.

Sörnäisissä testattiin Fafasin falafelit. Mahtavaa kamaa. Ja mahtia oli myöskin hävyttömästi karauttaa Bakfiets sisään terassille nukkuva muksu kyydissä. Jos lastenrattailla saa tulla, niin kyllähän tälläkin, eiks je?

Ihana-kahvilaankin olisi ajettu pyörä varmaan sisään asti, mutta se ei ollut auki. Oli silti mahtava käydä pyörähtämässä Kalasatamassa. Tykkään epäpaikoista. Ja Kalasataman valtava rakennustyömaa kaiken keskellä, se on epäpaikkojen aatelia.

Oletteko muuten hokasnneet, että kyltistä ”Tervetuloa Kalasatamaan” saa tosi helposti väärinluettua ”Tervetuloa kalastamaan”?

Pakilassa käytiin @pa:n palveltavana Liikkuvan Laatikon huollossa. Bakfietsin sähköissä oli jotain kummallista, asia korjaantui vaihtamalla akku. Virtaa kyllä sai ja avustus toimi, mutta vastaladatulla akulla ohjauspaneli näytti tyhjää patteria ja nolla-rangea. Paulin pulju on kyllä kesäkelillä viihtyisintä fillarikauppaa, kun lapset voivat leikkiä omakotitalon pihalla samalla kun pyörää puunataan kuntoon. Huippumeininki!

Vähän hinguin Fr8:ia tai Gr8:ia seuraavasta Workcycles-pyöräkuormasta, joka kuulemma rantautuu Helsinkiin lähiviikkoina…

Tauko

Tauko

————–

Laatikkopyörälle tuli tänään täyteen 700 ajettua kilometriä. Pelkästään tämän päivän retkeltä Herttoniemi – Sörnäinen – Pakila – Herttoniemi kertyi melkein neljäkymppiä matkaa. Ne ovat melko lyhyitä kilometrejä, sähköapu on kyllä tehnyt ajamisesta helppoa.

Kotona juteltiin, että meinää vatsa molemmilla kasvaa.

– No mutta kyllähän tuolla pyörällä tulee liikuttua aika paljon

– Kun siinä on se sähköapu niin ei ne kalorit pala…

– On se silti vastaa kuntoiluna kävelyä, ja tulihan tänäänkin poljettua pari tuntia

– Ei se kyllä vastaa. Kaksi lasta kärryissä on ihan eri meininki.

– Mmmmm. Pitäiskö piilottaa akku?

– No meidän pyöräily kyllä loppuis siihen.


Kommentoi (8)


”Ole valovainen, ettei kaikki autot aja sinua lituskaksi”

Teksti: | Julkaistu 4.7.2013

Kun minulta kysytään, miksi laatikkopyörä on niin hieno juttu, sanon että se tekee päiväkotimatkoista helppoja. Se on valehtelua. Meidän muksu ei suostunut keväällä pyörän kyytiin, koska se halusi pyöräillä itse.

Pyöräily tarkoittaa kaksivuotiaalla potkupyöräilyä. Meillä on Islabikesin Rothan -potkupyörä, joka oli sairaan kallis. Ostin sen pojalle kaksivuotislahjaksi. Se on ollut tosi hitti. Onneksi ja valitettavasti. Laatikkopyörä ei oikeastaan ole kulkuneuvo, se on huoltoauto. Siihen keräillään vilttiketju matkan varrelta, jos tarpeen. Muuten tehtävä on vain ajaa perässä.

Yleensä vajaan kilometrin päiväkotimatkaan kuuluu pätkä holtitonta kaahaamista, pätkä asiallista ajoa, pari pitkää maailmanihmettelypysähdystä ja viimeisen nousun hidas mitä-jos-ei-nyt-kuitenkaan-mentäis-päiväkotiin -vitkuttelu.

Nykyään saattaa kuulua myös pätkä, jolla kaksivuotias yrittää saada mahdollisimman pitkän lukkojarrutusviivan aikaan käsijarrulla. ”Katto, mä liftaan” (driftaan, kuten autot-sarjan spinnoff-piirretyissä)

Matkaan kuuluu myös pelkkää kapeaa jalkakäytävää ja neljä risteystä. Potkupyörällä onkin treenattu tasapainon lisäksi liikenteen joukossa kulkemista.

Se ei ole ihan yksinkertaista.

Meidän perheessä ollaan tosi tarkkoja siitä, että jalkakäytävillä ei pyöräillä. Kun liikutaan äidin tai isän kyydissä laatikkopyörällä tai lastenistuimessa, mennään aina ajoradalla.

Sen sijaan lapset eivät koskaan pyöräile ajoradalla, vaan aina jalkakäytävällä.

Kaksivuotiaalle kaksoisstandardi on hankala.

Poika ehti oppia aikuisten säännön jo kevättalvella. Minähän pyöräilen vuoden ympäri, poika ei. Sitten poika aloitti potkupyöräilyn, ja ensimmäiset reissut seurasin jalan.

Sitten lähdin saattamaan pyörällä pitkin ajorataa. Poika potkutteli jalkakäytävällä. Risteyksessä ohjasin kiveyksen reunaan, nousin pyörän selästä ja lähdin taluttamaan pyörää jalkakäytävällä, jotta ylittäisimme suojatien yhdessä.

Poika katsoi minua tyrmistyneenä. ”Aikuilet pyölällä ajolalalle! Aikuilet pyölällä ajolalalle!”

Niin. Taas on tosiaan eri säännöt, jos pyörää taluttaa. On hankalaa.

————–

Pitkän kesäloman jälkeen lähdin ensimmäistä kertaa tällä viikolla töihin.

”Millä isi menet töihin?”

”Pyörällä.”

”Millä pyörällä?”

”Isin pyörällä.”

”Millä me mennään sitten äidin kanssa leikkipuistoon?”

”Sillä isolla laatikkopyörällä.”

”Etkö sinä menekään sillä töihin?”

”Ei, kun meillä on monta pyörää. Isi menee sillä Pelagolla, missä sinä istut sylissä.”

”Ai äidin pyörällä?”

”Ei kun se on isin pyörä. Äiti vain lainaa sitä usein.”

”Ai jaa.”

”Joo. No hei hei nyt, pitäkäähän hauskaa!”

”Isi?”

”No?”

”Aja sitten valovasti siellä autotiellä, ettei ne kaikki autot aja sinua lituskaksi.”


Kommentoi (2)