Taluta suojatiellä -sääntö on lapsia varten

Teksti: | Julkaistu 20.3.2014

Alle 12-vuotias saa pyöräillä jalkakäytävällä, mutta suojatien yli pyörä on talutettava. Noudattaako tätä kukaan?

Alle 12-vuotias saa pyöräillä jalkakäytävällä, mutta suojatien yli pyörä on talutettava. Noudattaako tätä kukaan?

En tiedä, kuinka monta kertaa olen lukenut eri yhteyksissä sen väärän käsityksen, että polkupyörä olisi talutettava suojatien yli. Ei ole. Tai periaatteessa on, mutta aikuisen vinkkelistä säännön hokemisessa ei ole mitään tolkkua.

Sääntöjen vastaisesti suojatiellä voi nimittäin pyöräillä vain, jos sitä ennen JA sen jälkeen pyöräilee sääntöjen vastaisesti jalkakäytävällä. Jalkakäytävällä ei saa pyöräillä, joten poliisin ja huolestuneiden kansalaisten jatkuva toistelu pyörän suojatiellä taluttamisesta on absurdi.

Siitä tietenkin sopisi sanoa tiukemmin, että jalkakäytävällä ei saa pyöräillä, koska siitä seuraa kaikenlaista ikävää. Kapeilla jalkakäytävillä pyöräilijä aiheuttaa vaaraa jalankulkijoille, ja tullessaan risteykseen hän on itselleen vaaraksi.

Jalkakäytävällä pyöräily on vaarallista, koska sieltä autotielle pärähtävä pyöräilijä tulee autoilijalle yllätyksenä. Millään kohtuudella ei voi olettaa, että autoilijan pitäisi varautua jalkakäytävältä suojatielle laittomasti kiitävään pyöräilijään.

Pyörätiellä ja yhdistetyllä pyörätie-jalkakäytävällä (ns. kevyen liikenteen väylä) saa pyöräillä, ja sen päätteeksi autotien ylittävä suojatie on ns. pyörätien jatke. Sitäkin saa pyöräillä, vaikka se näyttisi ihan suojatieltä.

Ja autoilijan pitäisi olla varautunut pyörätieltä tulevaan pyöräilijään, koska, no, pyörätietä kuljetaan pyörällä ja pyöräilynopeutta. Toki väistämissäännöt jne.

Mutta muistakaa lapset!

Paitsi että. 12-vuotiaaksi asti lapset saavat ajaa jalkakäytävällä pyörällä. Olen nyt syvällisemmin tajunnut tämän viimeeksi kuluneen viikon aikana, kun olen seurannut 3,5-vuotiaan esikoiseni pyöräilyharjoituksia. Hänellä on edessä jalkakäytäväpyöräilijän uraa jopa 8,5 vuotta.

10-vuotias voi ajaa fillarilla jalkakäytävää jo melkoista vauhtia – ja yllättää risteyksessä autoilijan.

Mikä järkevä laki! Lapset pitää opettaa taluttamaan suojatien yli, koska he ovat jalkakäytävällä pyöräilevä poikkeus, johon autoilijan ei voi olettaa varautuvan.

Käytännössä tämä on kuitenkin hirveä riesa, joka meidänkin perheessämme aiheuttaa vähän jännitteitä. Onko tätä sääntöä nyt sitten pakko noudattaa lapsen kanssa liikkuessa? Aika moni jättää noudattamatta.

Jos pikkulapsen kanssa on liikkeellä itse jalan ja lapsi kulkee pyörällä, jokaisesta risteyksestä tulee hirveä show. Ensin pysähdytään, sitten noustaan pyörältä, varmistetaan että ylitys on turvallinen, talutetaan, noustaan pyörälle… Huh.

Vielä rankempi show on, jos itse ajaa pyörällä ajoradalla ja lapsi jalkakäytävällä.

Jännite syntyy siis siitä, että vaimon mielestä tässä voisi noudattaa maalaisjärkeä ja antaa lapsen polkea, kunhan ylitys tehdään aikuisen kanssa yhdessä. Minä puolestani haluaisin iskostaa talutussäännön alusta lähtien selkäytimeen niin, että muita tapoja ei ole, kun esikoinen on neljän vuoden päästä lähdössä fillarilla kouluun.

Mitä mieltä te olette?


Kommentoi (33)


Pyöräilyn terveysonnenpyörä

Teksti: | Julkaistu 16.2.2014

Ajauduin taas kaverini kanssa keskusteluun pyöräilystä ja kypärän käytöstä. Pitääkö kypärää käyttää aina ja miksi?

Kyllä, kypärää kannattaa käyttää, koska se voi pelastaa hengen. Mutta ennen kaikkea kannattaa pyöräillä, koska se on terveellistä.

Päädyn näihin keskusteluihin, koska tapani on rauhoitella ihmisiä, jotka pitävät pyöräilyä ilman kypärää vaarallisena. Ei se ole. Pyöräily on terveellistä, kypärän kanssa tai ilman. Kypärän käyttö vain pienentää riskiä kuolla tai vammautua sen epätodennäköisen onnettomuuden sattuessa.

Aihe on hankala, koska siihen liittyy tilastollista ajattelua, joka on arjessa aika vierasta. Asiat joko tapahtuvat tai eivät tapahdu, ja aina on parempi vetää varman päälle.

————–

Kuviota on ehkä helpompi ajatella ajatusleikin avulla.

Kuvitellaan, että pyöräily on jättimäinen onnenpyöräpeli. Pelissä on tuhat onnenosumaa ja yksi musta rosvosektori.

Jokainen pyöräytys vastaa pyöräilypäivää. Jokaisella onnekkaalla pyöräytyksellä terveys kohenee, minkä seurauksena elinikä pitenee kaksi tuntia.

Tuhatta tylsää ja terveellistä onnettomuuspäivää kohden on yksi onnettomuuspäivä, onnenpyörän rosvosektori. Silloin onnenpyörää pyöräytetään uudestaan, jotta nähdään miten kävi.

Ylivoimaisesti suurimmasta osasta pyöräilyonnettomuuksia selviää säikähdyksellä tai naarmuilla. Ehkä yksi sadasta johtaa vakavampaan vammaan, kuten vaikkapa murtuneeseen ranteeseen tai solisluuhun.

Tuhatta onnettomuutta kohden on yksi erityisen onneton tapaus, jolloin pää kolahtaa katuun. Onnenpyörässä tulee kaksi rosvosektoripyöräytystä perän jälkeen.

Tässä kuvitteellisessa pelissä tämä rosvosektoritupla tarkoittaa kuolemaa – paitsi jos käyttää valttia, kypäräkorttia, jolla tuplarosvostakin selviää hengissä.

—————

Vähän yksinkertaista tilastomatematiikkaa tästä onnenpyöräpelistä: Jokaista onnettomuuteen osunutta onnenpyörän pyörähdystä kohden jaetaan voittona yli 80 päivää lisää terveyttä ja elinikää. Kaksi perättäistä rosvosektoria on niin harvinainen yhdistelmä (mahdollisuus on yksi miljoonasta), että tilastollisesti sitä ennen ehtisi voittaa liki 230 vuotta – kolme elinikää – lisää elinaikaa.

Kuoleman ei kannattaisi tällaista uhkapeliä pyörittää. Onnenpyörää hoiteleva viikatemies jää siinä tappiolle, tarkkaan ottaen kolme elämää jokaista kuolemaa kohden.

Yksittäisen pelaajan kannalta kuolema on kuitenkin aito riski. Jos käy huono tuuri, tuplarosvon voi kuitenkin saada jo ensimmäisellä pyöräytyksellä. Siksi olisi typerää pelata ilman kypäräkorttia, joka pelastaisi epätodennäköiseltä epäonnelta.

————–

Pelin luvut on vedetty täysin hatusta eikä se missään nimessä vastaa tarkalleen todellisuutta. (Jos tähän kaivelisi jonkinlaiset aidot numerot ja hioisi sääntöjä, tästä voisi saada melko vähäisellä koodaamisella ihan hyvän pikku aplikaation jollekin nettisivulle, vink vink.)

Ajatusleikin  tarkoitus on kuitenkin havainnollistaa, mitä tarkoittaa, että pyöräilyn hyödyt päihittävät sen riskit.

Pyöräillessä voittaa terveydessä joka päivä ja häviää vain, jos omalle kohdalle sattuu aivan poikkeuksellisen paska mäihä. Silloin se kypärä on hyvä olla päässä.

Kansanterveydellisesti pyöräilyn terveysonnenpyörää kannattaa kuitenkin kannustaa pelaamaan. Mitä useampi pelaa, sitä enemmän voittoja kertyy pottiin. Vaikka yksittäistapauksissa kypäräkortti voi olla olennainen, kokonaisuuden kannalta sillä ei ole merkitystä.


Kommentoi (6)


Syksy tulee, valot päälle!

Teksti: | Julkaistu 17.8.2013

IMAG0973

Esikoinen nukkui sellaiset perhearjen tappavat päiväunet, jotka päättyivät pitkän tappelun jälkeen kello 18.30. Kun Kuopus kävi nukkumaan puoli yhdeksältä, Esikoinen oli täydessä yhä kukkumiskunnossa.

Pantiin syysvaatteet päälle ja lähdettiin iltaeväsretkelle.

– Mennään potkupyörällä!

– No mutta siellä on jo tosi hämärää ja kohta ihan pimeää. Haluatko lainata isän pyörästä valoja?

– Joo! Voidaanko laittaa ne niin, että ne menevät tsing ding tsing ding?

En ole kovin kummoinen esimerkki-isä kypäräasioissa (ja tästä monet jaksavat minulle motkottaa, vaikka eivät motkota tuurijuoppoudesta tai tupakoinnista, joita pideän paljon isompina paheina), mutta valoista olen tarkka. Fillarissa pitää olla valot, edessä ja takana, ilman niitä ei pimeään sovi lähteä.

Nyt oli eka kerta, kun pantiin potkupyörään valot. Ilmeisesti aiemmin ollaan oltu liikkeellä vain valoisalla, sillä huh, kullä valot olivat tosi tarpeen. Eihän tuollaista polvenkorkuista rasvattua salamaa huomaa millään hämärällä pihakadulla ilman kunnon tuikkuja.

Pitää hankkia omat valot. Ehkä en ihan raaski hankkia samanlaisia neljänkympin USB-ladattavia Knoggeja kuin itselleni, mutta jotkut hyvät valot pitää ostaa.

Koska jos sitä kypärää pitää tuputtaa muksuille kasvatusmielessä, niin vielä enemmän pitäisi patistaa valojen käyttöön. Kypärän puutteesta kun kärsii vain oma pää, valottomat pyöräilijät ovat vaaraksi myös muille.

Laatikkopyöräkauppa Liikkuvan laatikon keväällä perustanut Pauli eli Tavarafillari.fin @pa kirjoitti viime syksynä Tavarafillarifillariblogiin hienon postauksen polkupyörän valoista ja heijastimista ja laatikkopyörien valoista eritoten. Se kannattaa tsekata.

Mitenkäs teidän muksut? Oletteko opettaneet valojen käyttöön jo taaperosta lähtien? Onko vinkkejä kivoista, kestävistä ja sopuhintaisista valoista lasten polkupyörään?

Lainavalot olivat muuten hitti.

– Otetaanko nämä mukaan kotiin?

– Otetaan vaan.

– Laita tämä päälle. Tämä punainen.

– Noin.

– Ei valoja käytävään! Älä pane valoja käytävään. Minä näytän tällä. Tästä mennään!


Kommentoi (9)



Kultsi, hukutin kakarat

Teksti: | Julkaistu 1.7.2013

SavedPicture-201371183831.jpg

Oltiin viikonloppuna poikien kanssa kolmestaan uimassa. Sellaisella rauhallisella rantakaistaleella, jolla ei ollut muita. Kaksivuotias puljasi kellukkeet selässä vyötärönsyvyisessä vedessä, yksivuotias lillutteli varpaita vesirajassa.

Ajattelin, että tämähän nyt on niin uskomattoman nättiä, että pitää ottaa kuva. Hain kännykän ja sihtasin. Että mitä ihmettä se kaksivuotias tekee.

Kaksivuotias oli kiepsahtanut kellukkeiden varaan ja riuhtoi kasvoja pinnalle. Ei onnistunut. Ei näyttänyt hyvältä. Näytti pahalta.

Kahlasin polvenkorkuiseen veteen ja nostin pojan syliin. Vettä ei ollut paljon, mutta ihan tarpeeksi. Jalat eivät yltäneet enää pohjaan sen jälkeen, kun kellukkeet olivat vieneet tasapainon.

”Hienosti pidätit hengitystä!” keksin kehua, kun poika ei ruvennut yskimään vettä. Ei uskonut, että oli hienoa. Vähän siinä oli kyllä hankala isänkin pitää rauhallista kulissia yllä.

Mutta rantaan oli jäätävä, ettei tulisi pysyvää uimakammoa. Hupsuttelin ja houkutin. Lopulta pystyttiin nauramaan taas, molemmat.

Vaimo ei nauranut, kun kerroin kokemukset. Ei ottanut eroakaan tai vienyt lapsia. Onneksi ei tarvinnut sanoa, että hukutin kakarat. Vaan että ainoastaan melkein. Ja vain toisen.

Elämä on hauras

Ei silti voi kieltää vesileikkejä. Tai juoksemista kalliolla. Tai pyöräilyharjoituksia.

Mutta silti. Kun esikoinen syntyi, sanoin, että murtumia pitää tulla ennen kuin täytetään 18. Muuten ei ole eletty tarpeeksi.

Enää en ole ihan niin varma. Välillä tekisi mieli kääriä lapset sellofaaniin. Etteivät ne vain menisi rikki.

Tai hukkuisi.


Kommentoi (2)